"Kaikki mitä haluat tietää nykypäivän Venäjästä"

Posts tagged “Duuma

Putin linjasi Venäjän henkisen tilan

Posted on joulukuu 14, 2012

Kello 12:00 12.12.2012 Venäjän federaation perustuslain päivänä Vladimir Putin piti jokavuotisen presidentin puheen Venäjän liittokokoukselle. Tänä vuonna Putinin esiintyminen herätti kiinnostusta kahdesta syystä. Ensinnäkin lehdistösihteeri Dmitri Peskov lupasi, että puhe sisältää strategisia linjauksia. Monet toivoivat, että Putinin itse laatima puhe olisi määritellyt paitsi hänen kolmannen presidenttikautensa linjan myös antanut vastauksen siihen, onko presidentti valmis vuoropuheluun kansalaisyhteiskunnan kanssa.  Puheelta odotettiin paljon myös siksi, että lokakuun viimeisenä päivänä saatiin tietää, ettei Putin esiinny tänä vuonna televisiossa ns.” suorassa linjassa.” Ohjelmassa hän on vuodesta 2001 alkaen vastannut kansalaisten ja median kysymyksiin. Viime vuonna suora linja kesti noin neljä tuntia ja oli erittäin suosittu katsojien keskuudessa. Perinteisen ohjelman peruutus selitetään muun muassa Putinin terveydentilan heikkenemisellä. Jälkikäteen voi todeta, että juuri se, miten presidentti jaksoi seisoa tai hänen  ihonvärinsä,…

Venäjän televisio vilautti Putin-kritiikkiä

Posted on joulukuu 21, 2011

”Politiikka on palannut venäläiseen yhteiskuntaan”. Näin otsikoi radio Kommersant FM pari päivää Moskovan vaaliprotestien jälkeen julkaistun artikkelinsa. Useat länsimaiset politiikan tarkkailijat olivat jo ehtineet julistaa venäläisen kansalaisyhteiskunnan kuolleeksi jo kauan sitten. Uskottiin, että valtiolla olisi jo niin tiukka kontrolli kansalaisistaan, että apatiaan vaipunut kansalaisyhteiskunta ei enää kykenisi toimimaan. Vaan toisin kävi. Sen todistivat Venäjän taannoiset parlamenttivaalit ja erityisesti niihin tyytymättömien kansalaisten synnyttämä liikehdintä. Aktiiviselle kansalaisliikehdinnälle ovat antaneet kasvonsa kymmenet, pääosin nuoret, Internetin aktiivisilta politiikan keskusteluareenalta tutut kasvot. Kansalaiskentän järjestämä seuraava näytös esitetään Moskovassa jouluaattona 24.12. Alustavien arvioiden mukaan rehellisten vaalien puolesta aikoo tuolloin osoittaa mieltään ennätyksellisen runsas osallistujajoukko. Poliittinen liikehdintä ja kansalaisten tyytymättömyys ei ole jäänyt poliittiselta eliitiltä huomaamatta. Jo vallan korkeimmaltakin huipulta on alettu esittää arvioita, että maan nykyinen järjestelmä on kalunnut itsensä…

Venäjän duuman vaalit 2011 – Tulokset

Posted on joulukuu 9, 2011

Kuvassa vasemmalta oikealle: Venäjän patriootit, KPRF, LDPR, Oikeudenmukainen Venäjä, Yhtenäinen Venäjä, Jabloko, Oikea asia

Puolue  % Paikat
1. «Yhtenäinen Venäjä» 49.32 % 238 77
  2. Venäjän federaation kommunistinen puolue 19,19 % 92 35
3. «Oikeudenmukainen Venäjä» 13,24 % 64  26
  4. Venäjän liberaalidemokraattinen puolue 11,67 % 56  16
7 < %
  5. «Jabloko» 3,43 % 0 0
6. «Venäjän patriootit» 0,97 % 0 0
  7. «Pravoje delo» (Oikea asia) 0,60 % 0 0

 Yhteensä 450
Äänestysprosentti 60,22 %


Ulkoparlamentaarisen opposition mielenosoitus Moskovassa 5.12.2011

Posted on joulukuu 5, 2011

Moskovassa tuhannet ihmiset osoittivat maanantaina meltään pääministeri Vladimir Putinia ja hänen puoluettaan vastaan. Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä sai enemmistön duuman paikoista sunnuntain parlamenttivaaleissa, joita on epäilty vilpillisiksi.

Arviot mielenosoittajien määrästä vaihtelivat viidestätuhannesta jopa kymmeneentuhanteen. Maanantainen marssi oli kenties suurin hallituksenvastainen mielenosoitus vuosiin.

– hs.fi

Yhtenäisen Venäjän manifesti vuonna 2002

Posted on lokakuu 28, 2011

Huijareiden ja varkaiden manifesti.  Videossa on suomenkieliset tekstitykset. Jos teksti ei tule heti näkyviin, muistakaa painaa CC nappia. Vuonna 2004 jokainen Venäjän asukas tulee maksamaan lämmityksestä ja sähköstä kaksi kerta vähemmän kuin aikaisemmin Vuonna 2005 jokainen Venäjän asukas tulee saamaan osuutensa maan luonnonrikkauksien käytöstä Vuonna 2006 jokainen saa koulutustaan vastaavaa työtä Vuoteen 2008 mennessä jokainen perhe – tulotasostaan riippumatta – omistaa oman, kolmannen vuosituhannen arvoisen asunnon. Vuoteen 2008 mennessä Tšetšeniasta ja koko Pohjois-Kaukasiasta tulee Venäjän matkailun ja loman ”Mekka” Vuoteen 2010 mennessä rakennetaan valtatie Pietari- Anadyr-Tokio-Vladivostok-Brest yms. Vuoteen 2017 mennessä Venäjästä tulee maailman politiikan ja talouden johtaja. – Aleksei Navalnin blogi