"Kaikki mitä haluat tietää nykypäivän Venäjästä"

Johan Bäckman – Antifasisti vai antisuomalainen?

Posted on marraskuu 2, 2012

Viime viikkojen aikana Johan Bäckmanin nimi tuli vihdoin esille ei ainoastaan Venäjän mediassa, vaan myös Suomessa. ”Laajasti tunnettu ihmisoikeusaktivisti ja antifasisti”, niin kuin häntä kunnioittavasti kutsutaan useimmissa Venäjän hallinnon kontrolloimissa tiedotusvälineissä, on viime vuosina usean otteeseen tahrannut Suomen maineen ja asettanut suomalaisia kansankuntana huonoon valoon.

Työtä on tehty paljon, ja jos siitä on maksettu, niin ei selvästikään ole maksettu turhaan.

Tänään Bäckmanista puhuvat lähinnä poliitikot ja valtiotieteilijät. Hänen suunnitelmallinen toiminta johtavana Suomen paheiden paljastajana Venäjällä on johtanut ensinnäkin poliittisiin seurauksiin – erilaisten venäläisten poliittisten toimijoiden aktiivisuuteen (lapsiasiavaltuutetusta, KGB:n korkeakoulusta valmistuneesta Pavel Astahovista Venäjän parlamenttiin ja ulkoministeriöön saakka).

Mutta tämä on vasta jäävuoren huippu. Bäckmanin toiminta johtaa myös puhtaasti taloudellisiin seurauksiin Suomelle ja suomalaisille liiketoiminnalle. Yleisellä tasolla puhutaan Suomen maineen lapsiystävällisenä maana ja suosittuna perhelomakohteena olevan vaarassa venäläisten turistien silmissä.  Suomalais-venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja Mirja Tirrin mukaan ei pitäisi olla huolissa Venäjällä huomiota saaneen huostaanottokohun vaikutuksista suomalaisyritysten Venäjän kauppaan, sillä Venäläiset yritykset, jotka käyvät kauppaa suomalaisten yritysten kanssa, tuntevat hyvin partnerinsa, eikä heille tulee mitään suunnanmuutoksia. Tämä voi olla toki niin, kun kyseessä on suuret vientiyritykset, mutta millaisia vaikutuksia asialla on yksityisten investointiprojektien varassa elävien pienyritysten työhön? Tirri kertoo myös, että politiikkaan ei kiinnitetä huomiota kansan syvissä riveissä. Tästä olen täysin eri mieltä.

Надя, моя бывшая подруга

Posted on lokakuu 26, 2012

24.10.2012

Лаура Саарикоски

HELSINGIN SANOMAT 

Следя за новостями о Финляндии, по статьям моей знакомой русской журналистки, я перестала удивляться,  почему в России распространяется такая странная информация об изъятии детей под опеку.

Я познакомилась с Надеждой Ермолаевой в начале 2000-х годов в университете Тампере. Она была веселой карельской девушкой из Петрозаводска, которая хорошо говорила по-фински. Мы изучали журналистику и вместе ездили в Санкт-Петербург, где Надя угощала меня блинами с шоколадом из уличного киоска.

Наде очень нравилась Финляндия за ее чистоту и порядок,  запеканку с печенью и шоколад Fazer. Было приятно осознавать, что у меня была хоть одна русская подруга.

Сразу после окончания учебы Надя устроилась на работу в официальное печатное издание  правительства Российской Федерации – в «Российскую газету», в которой она по сей день освещает события, происходящие в Финляндии. Когда она приезжала ко мне в гости в Хельсинки, она хотела увидеть могилу Маннергейма, а когда я поехала в Москву, она отвела меня в бар.

Надя много работала и создала семью в Москве примерно в то же время, что и я в Хельсинки.  Мы не виделись восемь лет, но где-то раз в два месяца Надя обращалась ко мне за помощью по вопросам, связанными с Финляндией.

Несколько недель назад Надя сообщила, что приезжает в Хельсинки делать репортаж об изъятии детей у русских матерей. Я знала, что «Российская газета» отражает точку зрения правительства России, но я по-прежнему доверяла Наде.

Putin antaa eläkkeen odottaa, eikä aio valtaansa jättää

Posted on lokakuu 25, 2012

Venäjän presidentti Vladimir Putin täytti 60 vuotta 7. päivä lokakuuta. Hän on siis saavuttanut Venäjän lain mukaan eläkeiän.  Vaikka hänen kolmas presidenttikautensa on vasta alkanut, voidaan spekuloida, onko kyseessä hänen viimeinen kautensa? Perustuslain muutoksen jälkeen presidenttikausi pidennettiin kuuteen vuoteen. Kahden peräkkäisen kauden rajoitus on edelleen voimassa.  Koska toisen ja kolmannen kauden välillä presidentin virkaa on hoitanut Dmitri Medvedev, mikään ei käytännössä estä Putinia osallistumasta myös seuraaviin presidentinvaaleihin vuonna 2018. Kuusi vuotta Venäjällä on pitkä aika, sillä usein on vaikeaa ennakoida, mitä tapahtuu huomenna. Viime vuoden joulukuussa alkaneet protestit ovat selkeä osoitus siitä, että mikään ei ole ikuista.

Aktiivisen kaupunkiväestön keskuudessa on huomattava poliittisen muutoksen, oikeudenmukaisuuden ja elämän laadun parantamisen tahto. Korruptio kuristaa Venäjän aktiivikansalaisia. Monet korkeasti koulutetut nuoret pohdiskelevat vakavasti maastamuuttoa. Kukaan ei kuitenkaan halua vallankumousta, se on varma. Sama sukupolvi ei yleensä osallistu kahteen vallankumoukseen. 1990-luvun taloudellisesta sekasorrosta on tullut liian traumaattinen kokemus monelle.

Venäjällä on vielä laajat kansankerrokset, jotka luottavat Putiniin. Monella on hyvin vanhoillinen arvopohja, eivätkä poliittiset vapaudet heitä usein kiinnosta. Suurten kaupunkien ulkopuolella, jossa tulotaso on edelleen vaatimaton, elämänlaatu on ratkaiseva. Putinin poliittinen ohjelma voidaankin tiivistää kolmeen sanaan – taloudellinen ja poliittinen stabiilisuus. Monet ovat siihen tyytyväisiä.

Putin on sosiologien mukaan edelleen maan ylivoimaisesti suosituin ja luotetuin poliitikko, mutta hänen suosionsa laskee. Levada keskuksen elokuun tutkimuksen mukaan myönteinen vaikutelma Vladimir Putinista on 48 prosentilla ja kielteinen vaikutelma hänestä on 25 prosentilla Venäjän kansalaisista. Tämä on historiallinen minimi, vielä toukokuussa nämä luvut olivat 60 ja 21 prosenttia.  Helmikuussa 2008 Putinin suhtautui myönteisesti 81 ja kielteisesti vain 9 prosenttia vastanneista. Levada myös kertoo, että noin puolet Venäjän kansalaisista haluaisi uuden presidentin maahan vuoden 2018 vaaleissa. Elokuun tietojen mukaan 22 prosenttia vastanneista haluisi, että Putinin jatkaisi presidenttinä vielä yksi kausi 2018–2024 ja 7 prosenttia tahtoisi Dmitri Medvedevin palaavan presidentin virkaan.

Venäjän oppositio keskittää voimiaan – koordinaationeuvoston vaalit

Posted on lokakuu 21, 2012

Venäjällä pidetään 20—21. päivä lokakuuta opposition koordinaationeuvoston vaalit.

Vaaleihin on rekisteröitynyt yli 165 000 äänestäjää, joista noin puolet on tunnistautunut (todistanut henkilöllisyytensä). Vain tunnistetut Venäjän kansalaiset saavat äänestää Internetissä osoitteessa (http://www.cvk2012.org/), loput pystyvät käyttämään äänensä äänestämiseen  tarkoitetuissa paikoissa ympäri Venäjää.

Järjestäjin mukaan näillä vaaleilla on kaksi tärkeää tehtävää: yhdistää protestiliikkeen ja legitimoida sen johtajia. Neuvostoon valitaan 45 henkilöä yli 200 ehdokkaasta.  

Jokainen äänestäjä voi siis äänestää jopa 45 henkilöä, niin että 30 valitaan yhteisestä kansalaisaktiivistien listasta ja vielä 15 liberaalien, nationalistien ja vasemmiston listoilta, viisi jokaisesta.  Tällä vaalimenetelmällä yritetään taata, että koordinaationeuvostoon pääsevät kaikkien opposition aatesuuntien edustajat.

snob.ru

Venäjän opposition tila

Posted on lokakuu 14, 2012

Venäjän kansalaisyhteiskunnan liikehdintä ja opposition mielenosoitukset ovat selvästi osoittaneet maan poliittisen järjestelmän ristiriitoja, jotka aikaisemmin ovat näkyneet julkisen tyytymättömyyden paikallisina puhkeamisina.  Taloustaantuman uhka, valtiovallan välinpitämättömyys ja usein vihamielisyys kansalaisyhteiskunnan aloitteille sekä mahdottomuus puolustaa omia oikeuksiaan oikeudessa on synnyttänyt turvattomuuden tunteen ja lisännyt jännitteitä yhteiskunnassa. Kansalaistoiminnan kasvu – vastauksena valtion instituuttien tehottomuudelle, korruptiolle sekä virkamiesten ja lainvalvontaviranomaisten mielivaltaisuudelle – on muuttunut avoimeksi poliittiseksi protestiksi.

Järjestäytynyt protestiliike on aiheuttanut valtiovallan toimenpiteitä. Epärehellisten parlamenttivaalien tulokseen tyytymättömiä yritettiin talvella rauhoittaa tekemällä huomattavia muutoksia vaalilakiin. Samalla kansa mobilisoitiin Putinia tukeviin mielenosoituksiin.  Sekä opposition, että valtion propagandan tarkoituksena tänä vuonna on ollut poliittisesti passiivisen enemmistön saaminen omalle puolelle. Tässä asiassa vallanpitäjien avuksi on television lisäksi entistä selkeämmin tullut Venäjän ortodoksinen kirkko. Olen vahvasti sitä mieltä, että Pussy Riot -ryhmän oikeuden käynnin tavoitteena on ollut juuri ortodoksien poliittinen herätteleminen. Uskovaisia nimenomaisesti pyydettiin valitsemaan kenen puolella he ovat. Eri poliittiset ryhmät ja kansalaisjärjestöt alkavat muotoilla ja puolustaa omia usein ristiriitaisia etuja. Näiden ryhmien aktiivisuuden voimakas kasvu voi johtaa poliittisen järjestykseen tuhoon ja epävakauteen, jos vallanpitäjät eivät luo mekanismeja, joilla näitä vastakkaisia intressejä ja konflikteja voitaisiin sovittaa.

Yhtenä keinona yhteiskunnallisen järjestyksen palauttamiseksi olisi voinut olla valtion poliittisten instituutioiden modernisaatio. Kuitenkin vallanpitäjät ja lainsäädäntövalta ovat valinneet toisen tavan hoitaa asioita. Andrei Illarionovin ennustuksen mukaisesti kannattajien mobilisoinnein jälkeen valtakoneisto siirtyi ns. ”muttereiden kiristyksen” politiikkaan. Kesän aikana on toteutettu lainsäädännön kiristäminen ja näkyvät poliittiset vastustajat saattavat joutua kokemaan Hodorkovskin kohtalon. Muuan muassa Aleksei Navalnyi ei saa poistua Moskovan ulkopuolelle nostetun rikossyytteen takia ja Sergei Udaltsov on ollut tällä viikolla poliisin kuulustelussa NTV -kanavan ”propagandadokumentissa” hänet vastaan esitettyjen väitteiden takia.

Venäjän opposition täytyy vaihtaa taktiikkaa

Posted on syyskuu 20, 2012

Venäjän oppositio piti  15. syyskuuta mielenosoituksen Moskovassa. Arviot parlamentin ulkopuolella toimivien ryhmien järjestämän mielenosoituksen osanottajien määrästä vaihtelevat suuresti. Silloin kun virallisen vallan äänitorvet julistavat opposition täydellistä epäonnistumista, mielenosoituksen johtajat Sergei Udaltsov ja Dmitri Gudkov puhuvat yli 100 000 osallistujasta. Molemmilla ryhmillä on tapana liioitella. Monien mielestä mielenosoitusten osanottajien määrä on kuitenkin selvässä laskussa. Muun muassa protestien rahoituksesta vastaavan Olga Romanovan mielestä paikan päällä Saharovin valtakadulla ei ollut enempää kuin 20 000 ihmistä. Myös Ylen kirjeenvaihtajan mukaan osallistujia oli vähemmän kuin kesäkuun mielenosoituksessa. Vaikka ”miljoonien marssista” kyse ei tietenkään ollut, ei ihmisten into ole vajaassa vuodessa hävinnyt kokonaan.

© Илья Питалев/РИА Новости

Jotkut asiat ovat kuitenkin muuttuneet merkittävästi viime talveen verrattuna. Talvella protestin johtohahmoiksi nousseet kansalaisyhteiskunnan aktivistit, kuten esimerkiksi kirjailija Boris Akunin ja journalisti Leonid Parfjonov, ovat jättäytyneet sivuun. Mielenosoitusten järjestäytymisessä dominoivat vasemmistolaiset ja nationalistiset poliittiset voimat. Tämä näkyi muun muassa puhujien valinnassa sekä tapahtuman agendassa ja retoriikassa. Protesti on selvästi siirtynyt  vasemmalle, mikä ihmetyttää ensimmäisiin mielenosoituksiin osallistuneita. Seurauksena on, että  muun muassa Jabloko kieltäytyi osallistumasta marssiin. Puolueen puheenjohtaja Sergei Mitrohinin mukaan Jabloko ei halua markkinoida äärivasemmistoa tai äärinationalisteja, jotka johtavat mielenosoitusten koordinointia.  Presidentinvaaleissa kolmanneksi tullut miljardööri Mihail Prohorov ei kannata useita mielenosoituksessa esille tulleita iskulauseita eikä pidä opposition tarjoamaa agendaa ajankohtaisena.

Samoista syistä esimerkiksi niin sanotun luovan keskiluokan tyypillinen edustaja journalisti Juri Pronko ei osallistunut ”miljoonien marssiin”. Ensinnäkin hän ei halunnut kannattaa vasemmistolaisia, joita mielenosoituksessa oli hänen arvion mukaan enemmistö ja toiseksi iskulause ”Häivy Putin!” on destruktiivinen ehdotus, joka johtaa valtion umpikujaan.  Pronkon esimerkistä ilmenee muutos, joka on tapahtunut mielenosoittajin riveissä kesän aikana. Levada-keskus, joka on tehnyt mielipidetiedusteluja lähes kaikissa opposition suurmielenosoituksissa kertoo, että talveen verrattuna korkeasti koulutettujen osuus protesteissa on laskenut 8  prosenttia, kun taas toisen asteen koulutuksen saaneiden osuus kasvoi 12 prosentilla.  Osallistujien tulotaso on myös huomattavasti laskenut, vaikka nuorten osuus (15–24) oli 15. syyskuuta ainoastaan 23 prosenttia.  

Moskovan elokuun 1991 vallankaappaus – Puttšin epäonnistuminen | osa 5/5

Posted on syyskuu 6, 2012

Muistelmissa esitetyt vallankaappauksen epäonnistumiseen vaikuttaneet syyt voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat hätätilakomitean johtajien henkilökohtaiset ominaisuudet ja heidän haluttomuutensa ottaa vastuu mahdollisista uhreista. Toiseen ryhmään kuuluvat aktiivisen vastarinnan toiminta ja demokratian rooli. Ja kolmanteen ryhmään kuuluvat usein esitetyt huhut armeijan tottelemattomuudesta.

Hätätilakomitealla ei ollut johtajaa

Jeltsin arvostelee hätätilakomitean jäsenten psyykkisiä ominaisuuksia. Hänen mukaansa – vaikka he olivat todella hyviä ammattilaisia ja asiantuntijoita – ”jokaisella heistä oli pieni persoonallisuushäiriö, jonkinlainen poikkeama käyttäytymisessä, ajattelussa tai psykologiassa.  Tällä varsin pitkälle menevällä väitteellä on nähdäkseni selviä poliittisia päämääriä. Ottaen huomioon, että hätätilakomitean jäsenet eivät saaneet tuomioita, Jeltsin ilmeisesti pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnalliseen mielipiteeseen.      

Jeltsinin mukaan vallankaappaus epäonnistui heti alussa, kun Gorbatšovin luokse lähettiin liian heikko delegaatio. Toisaalta hätätilakomitealla ei ollut johtajaa tai sellaista henkilöä, johon kansa olisi luottanut. Vallankaappauksen suunnittelijana toiminut KGB halusi toteuttaa rauhallisen vallansiirron ilman verta. Kukaan ei halunnut ottaa vastuuta itselleen. Jeltsinin mielestä ainoastaan Pavlov tai Lukjanov olisivat kyenneet johtamaan vallankaappausta, mutta toinen heistä sairastui ja toinen päätti olla sivussa, eikä virallisesti ollut komitean jäsen.

Myös Sobtšak korostaa, että vallankaappaus oli ”kasvoton”. Kirjoittaessaan muistelmiaan tapahtumista vuonna 1991 hän oli täysin oikeassa, että ajan kuluessa kukaan ei muista hätätilakomitean jäsenten nimiä, sillä jokainen heistä oli vanhan järjestelmän kasvatti, eikä merkinnyt mitään sen ulkopuolella. Hänen mukaansa vallankaappausyritys oli tuomittu tuhoon, koska sillä ei ollut johtajaa, joka ottaisi itselleen vastuun päätösten tekemisestä ja uskaltaisi käyttää voimaa.  Ruslan Hasbulatov on samaa mieltä Sobtšakin kanssa siitä, että hätätilakomitean jäsenet olivat heikkoja johtajia.

Moskovan elokuun 1991 vallankaappaus – Tapahtumien tulkinnat aikalaisten muistelmien valossa | osa 4

Posted on elokuu 25, 2012

Demokraattisen vastarinnan kärkihahmojen muistelmista ilmenee, että taantumuksellisen vallankaappaus oli ennakoitu, mutta yllättävä.  Sobtšak ja Gorbatšov korostavat, että huhut kaappauksen uhasta liikkuivat yhteiskunnassa, niin kotimaisessa kuin ulkomaalaisessa mediassa, joten Gorbatšovia lainaten: ”Kaappaus ei ollut mikään äkillinen jyrähdys tai tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta”. Gorbatšov ei kuitenkaan uskonut, että se olisi voinut alkaa vallitsevissa olosuhteissa. Hänen mielestään ”vain mielipuolet olisivat uskaltaneet ryhtyä alusta alkaen tuhoon tuomittuun kaappaukseen”.

Vallankaappaus oli ennakoitu, mutta yllättävä

Uusi liittosopimus herätti paljon kysymyksiä myös Venäjän johdon keskuudessa. Esimerkiksi Hasbulatov oli huolissaan Venäjän federaation autonomisten tasavaltojen pyrkimyksestä saada tasa-arvoinen asema ja samat poliittiset oikeudet kuten liiton tasavalloillakin. Tällainen kehitys olisi voinut johtaa ei ainoastaan Neuvostoliiton, mutta myös Venäjän federaation hajoamiseen. Tämän takia elokuun 19. päivän aamuksi oli suunniteltu korkeimman neuvoston presidiumi, johon aikoi osallistua koko Venäjän johto. Kokousta ei koskaan pidetty, sillä noin kello 6 aamulla Hasbulatov sai yllättäviä uutisia alkaneesta vallankaappauksesta. Kertomuksessaan hän kuvaa toimintaansa päättäväiseksi ja kylmäveriseksi. Hän esiintyy sankarina, jolla on aina oikeat ratkaisut ja ehdotukset. Samaa ei voi sanoa hänen antamastaan Jeltsinin kuvasta: ”Edessäni sängyllä puolipukeissa istui vanha, löysä ihminen. Vaikutti siltä, että hän oli lopen uupunut ja unelias. Hän ei reagoinut edes minun meluisaan sisääntulooni, katsoi alaspäin ja oli välinpitämätön… [–] Jeltsin oli täysin hämmentynyt ja ”moraalisesti murskattu…”

Ei ole suuri yllätys, että Jeltsinin oma versio eroaa Hasbulatovin kuvauksesta. Omissa muistelmissaan Jeltsin esiintyy pirteänä, poliittisesti motivoituneena ja rohkeana presidenttinä, joka taistelee laittomuutta vastaan.   Elokuun tapahtumat olivat Jeltsinin mukaan täysin yllättäviä.

Kenraali Lebedin mukaan hän ei ollut ollenkaan tietoinen siitä, mitä tapahtuu 19. elokuuta ja miksi maahanlaskujoukot piti sijoittaa Moskovaan. Sitäkin vähemmän tiesivät tavalliset sotilaat. Lebed kuuli ensimmäistä kerta hätätilakomiteasta vasta saavuttuaan valkoiselle talolle, jonka hän sai käskyn turvata Rjazanin rykmentin toisen pataljoonan voimin. Hän ei ymmärtänyt mistä vallankaappauksesta voi olla kysymys, kun kaikki hätätilakomitean jäsenet edustivat maan korkeinta valtaa.

Moskovan elokuun 1991 vallankaappaus – Tapahtumien tulkinnat aikalaisten muistelmien valossa | osa 3

Posted on elokuu 22, 2012

Puhuttaessa historiallisesta tapahtumasta, se miten sitä kutsutaan eli käsitteen valinnalla on tärkeä merkityksensä, sillä se luo ennakkokäsityksen asian luonteesta. Suomen historiassa tällainen esimerkki on vuoden 1918 kansalaissota, josta on käytetty monta erilaista nimeä. Pelkästään nimeämällä tapahtuma tietyllä lailla tutkija ottaa kantaa. Itse käytän työssäni vakiintunutta vallankaappaus- tai vallankaappausyritys-termiä. Muistelijoiden ja monen historioitsijan mielestä tämä ei kuitenkaan ole olleenkaan näin itsestään selvä asia.

 

Vallankaappaus vai yritys pelastaa isänmaa?

Esimerkiksi politologi Sergei Kurginjan – joka on viime vuosina saanut paljon julkisuutta venäläisessä mediassa – ei hyväksy vallankaappaus tai puttš -käsitettä.  Hän määrittää käsitteen puttš kumoukseksi, jossa käytetään armeijaa ja tiedustelupalveluita perustuslaillista velvollisuuttaan suorittavan, vallassa olevan hallituksen syrjäyttämiseksi. Kurginjan vertaa elokuun tapahtumia Kreikan sotilasjuntan vallankaappaukseen vuonna 1967 sekä Augusto Pinochetin johdolla suoritettuun sotilasvallankaappaukseen Chilessä vuonna 1973, niiden menetelmiä ja uhrimääriä, ja toteaa elokuun tapahtumien erilaisuuden. Toiseksi hänen mukaansa Gorbatšovia ei voi pitää perustuslaillista velvollisuuttaan suorittavana presidenttinä, koska tämä aloitti Neuvostoliiton perustuslain vastaisen Novo-Ogarevon prosessin, joka olisi voinut hajottaa ei ainoastaan Neuvostoliiton, mutta myös Venäjän federaation.

Myös Venäjän varapresidentti Aleksandr Rutskoi, joka elokuun tapahtumien aikana vastasi valkoisen talon puolustuksesta, ei suostu kutsumaan hätätilakomitean toimintaa vallankaappaukseksi. Hän näkee tapahtuneen suurena Neuvostovallan pelastusyrityksenä.  Hänen mukaan kaikki oli tehty estämään asian lopullista käsittelyä tuomioistuimessa, sillä oikeudenkäynnissä pinnalle nousivat sellaiset yksityiskohdat, joista ei tänään eikä silloin haluttu puhua. Tämän takia Duuman liittokokous päätti armahtaa hätätilakomitean jäseniä. Sekä Kurginjan että Rutskoi korostavat kenraali Varennikovin vapauttavan tuomion merkitystä.

Rutskoin kanta eroaa radikaalisti muiden vastarintaan osallistuneiden poliitikkojen suhtautumisesta kysymykseen. Selityksenä tähän lienee ollut hänen ja Jeltsinin kamppailu Venäjän vuoden 1993 perustuslaillisessa kriisissä. Silloin hänestä tuli Janajevin tavoin virkaatekevä presidentti ja myöhemmin vanki.

Myös Ruslan Hasbulatov oli tässä konfliktissa eri puolella barrikadeja Jeltsinin kanssa. Mielestäni tämä ei kuitenkaan vaikuttanut suuresti Hasbulatovin esittämään elokuun 1991 tapahtumien tulkintaan. Voidaan huomata, että hänen vallankaappausta ja Neuvostoliiton romahdusta käsittelevä kirjansa on julkaistu vasta Jeltsinin kuoleman jälkeen, suhteellisen vähän aikaa sitten kesällä 2011.