Keskustelu väitöskirjojen laadusta käynnistyi viime marraskuussa, kun Moskovan valtionyliopiston alaisuudessa toimivan Andrei Kolmogorovin nimeä kantavan koulun (СУНЦ МГУ) uusi rehtori ja ylioppilaskunnan puheenjohtaja Andrei Andrijanov jäi kiinni tieteellisestä vilpistä.

Andrijanovin historia-alan väitöskirja aiheesta ”Opiskelijaliike Moskovan yhteiskunnallisessa ja poliittisessa elämässä vuosina 1991–2008”, jota hän puolusti Moskovan valtiollisessa pedagogisessa yliopistossa (МПГУ) maaliskuussa 2011, sisältää runsaasti plagioitua aineistoa. Samoin selvisi, että osaa akateemiseen tutkintoon vaadituista tieteellisistä artikkeleista, joihin Andrijanov viittaa työssään, ei ole koskaan julkaistu.

Lenta.ru kirjoittaa, että Andrijanov ei ollut ainoa Moskovan valtiollisessa pedagogisessa yliopistossa väitellyt ja samoista rikeistä kiinni jäänyt henkilö. Yksi kuuluisa esimerkki on opposition koordinaationeuvostossa nationalisteja edustava poliitikko Vladimir Tor.

Tammikuussa 2013 opetusministeriön alaisuudessa toimiva erityinen komissio tutki joukon epäilyttäviä väitöskirjoja. Se suosittelee, että vilppiin syyllistyneiltä evätään heidän tieteelliset tutkinnot. Komissio löysi yli 87 prosenttia plagioitua aineistoa seitsemässä 25:sta tutkitusta väitöskirjasta.

Venäjän apulaisopetusministeri Igor Fedjukinin mukaan monet Venäjällä hyväksytyt väitöskirjat eivät kestä kritiikkiä. Koulutuksen tason, tehokkuuden sekä yliopistojen maineen parantaminen on ollut Venäjän presidentin ja hallituksen yksi selkeistä päämääristä vaalien jälkeen.

Myös vallan kriitikot ja kansalaisaktivistit käyttävät mahdollisuutta hyväkseen ja Internetiin ilmestyy uusia paljastuksia ja syytöksiä. Tieteellisestä vilpistä on syytetty muun muassa Vladimir Žirinovskia ja hänen poikaansa Igor Lebedevia, senaattori Ruslan Gattarovia sekä Krasnodarin alueen kuvernööri Aleksandr Tkatševia. Plagioinnista epäilty Yhtenäisen Venäjän kansanedustaja Vladimir Burmatov jo joutui lähtemään duuman koulutuskomiteasta.

Pääministeri Dmitri Medvedevin mielestä vilpillisten väitöskirjojen määrä Venäjällä ylittää kaikki mahdolliset rajat”. Hän kehotti tiedeyhteisöä tiukentamaan laatuvalvontaa ja taistelemaan plagiointia vastaan. Yhtenä ratkaisuna Medvedev ehdotti plagiointia etsivien tietokoneohjelmien käyttöönottoa sekä tieteellisten töiden avointa julkaisemista.

Keskiviikkona julkisuuteen tuli vielä yksi törkeän tieteellisen vilpin tapaus, jonka pääroolissa esiintyy suomalaisillekin tuttu Venäjän lapsiasiamies Pavel Astahov. Toimittaja Sergei Parhomenko julkaisi blogissaan DISSERNET.ORG –yhteisön tietokoneohjelmalla toteutetun analyysin tuloksia, joiden mukaan noin 80 prosenttia Astahovin Moskovan sisäministeriön yliopistossa hyväksytyn toisen (ns. tohtorin) väitöskirjan  tekstistä (”Juridiset konfliktit ja niiden nykyaikaiset ratkaisumuodot” 2006)  on peräisin hänen edellisestä työstään (PhD).   Loput tekstistä on varastettu erilaisista tieteellisistä tutkimuksista ja oppikirjoista.

Alla olevassa kuvassa on esitetty Astahovin väitöskirjan sisältö. Jokainen laatikko edustaa yhtä sivua. Värit viittaavat lähteisiin, joista teksti on varastettu.

Parhomenko puhuu varastamisessa, koska tekoa on vaikeaa kutsua plagioinniksi. Alkuperäisistä lähteistä on sivukaupalla kopioitu aineistoa ilman minkäänlaisia viittauksia tai suoria lainauksia. Jopa johtopäätökset koostuvat kolmesta eri lähteestä copy-paste menetelmällä lainatusta tekstistä.

Nyt on mielenkiintoista nähdä, kuinka päättäväisesti toimeenpanovalta reagoi tähän tapauksen, ja onko Medvedevin sanoilla ja lupauksilla enää mitään arvoa.

Advertisements