Viime viikkojen aikana Johan Bäckmanin nimi tuli vihdoin esille ei ainoastaan Venäjän mediassa, vaan myös Suomessa. ”Laajasti tunnettu ihmisoikeusaktivisti ja antifasisti”, niin kuin häntä kunnioittavasti kutsutaan useimmissa Venäjän hallinnon kontrolloimissa tiedotusvälineissä, on viime vuosina usean otteeseen tahrannut Suomen maineen ja asettanut suomalaisia kansankuntana huonoon valoon.

Työtä on tehty paljon, ja jos siitä on maksettu, niin ei selvästikään ole maksettu turhaan.

Tänään Bäckmanista puhuvat lähinnä poliitikot ja valtiotieteilijät. Hänen suunnitelmallinen toiminta johtavana Suomen paheiden paljastajana Venäjällä on johtanut ensinnäkin poliittisiin seurauksiin – erilaisten venäläisten poliittisten toimijoiden aktiivisuuteen (lapsiasiavaltuutetusta, KGB:n korkeakoulusta valmistuneesta Pavel Astahovista Venäjän parlamenttiin ja ulkoministeriöön saakka).

Mutta tämä on vasta jäävuoren huippu. Bäckmanin toiminta johtaa myös puhtaasti taloudellisiin seurauksiin Suomelle ja suomalaisille liiketoiminnalle. Yleisellä tasolla puhutaan Suomen maineen lapsiystävällisenä maana ja suosittuna perhelomakohteena olevan vaarassa venäläisten turistien silmissä.  Suomalais-venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja Mirja Tirrin mukaan ei pitäisi olla huolissa Venäjällä huomiota saaneen huostaanottokohun vaikutuksista suomalaisyritysten Venäjän kauppaan, sillä Venäläiset yritykset, jotka käyvät kauppaa suomalaisten yritysten kanssa, tuntevat hyvin partnerinsa, eikä heille tulee mitään suunnanmuutoksia. Tämä voi olla toki niin, kun kyseessä on suuret vientiyritykset, mutta millaisia vaikutuksia asialla on yksityisten investointiprojektien varassa elävien pienyritysten työhön? Tirri kertoo myös, että politiikkaan ei kiinnitetä huomiota kansan syvissä riveissä. Tästä olen täysin eri mieltä.

Esimerkiksi pietarilaisten ja moskovalaisten motiivi hankkia kiinteistöjä Suomesta on selvä. Ehkäpä tärkein rooli investointipäätöksessä on lapsuudesta kaikille tutulla käsityksellä Suomen erittäin korkeasta turvallisuudesta.  Monet ovat valmiit sulkemaan silmänsä pohjoisen ilmastolta, etäisyydeltä ja ruuhkilta rajalla, kunpa pääsisi ainakin viikonlopuksi paikkaan, jossa on rauhallista ja turvallista. Nimenomaan tähän Bäckman on iskenyt vakavasti viime vuonna, levittämällä venäläisissä tiedotusvälineissä omia räikeitä ja näyttäviä lausuntojaan.

Itä-Suomessa on menossa venäläisperheiden koteihin kohdistuva terrorikampanja”, näin hän kertoo venäläiselle uutistoimistolle vuoden 2011 elokuussa tapahtuneista asuntomurroista Imatralla. Bäckman mukaan hyökkäyksillä venäläisten omistuksessa olevia kiinteistöjä vastaan oli poliittinen luonne ja ne johtuivat Suomessa jo pitkään menneillä olevasta propagandakampanjasta, koska venäläiset ostavat maata ja omaisuutta Suomesta. ”Asiantuntijamme” syytti ohimenneen MTV3 ulkomaalaisvihasta ja kertoi, että äärikansallinen puolue ”Perussuomalaiset” vaatii eräänlaista poliittista apartheidiä eli maan ja kiinteistöjen täydellistä ostokieltoa venäläisille. Hän kuvaa Perussuomalasia ekstremistisenä, ksenofobisena puolueena, jonka sisällä toimii uusnatsien aseellinen yhteisö ”Suomen Sisu”.

Myöhemmin Poliisi on selvittänyt Imatralla venäläisomistuksessa oleviin kiinteistöihin kohdistuneet rikokset. Tekijöiksi rikossarjaan on selvinnyt imatralaisia ja lappeenrantalaisia nuoria. Tutkinnassa ei ole tullut esille vihamielistä suhtautumista venäläisiin. Myös kahdessa muussa vastaavanlaisessa törkeässä varkaudessa Lappeenrannassa ja Ruokolahdessa ei ole tullut teon motiivina esille vihamielistä suhtautumista venäläisiä kohtaan. Spekulaatio muukalaisvihasta johtuvista murroista oli siis vähintään liioittelua. Tästä enemmistö venäläisistä ei valitettavasti koskaan saa tietoa. Internetiin sen sijaan jäävät lukemattomia jäljennöksiä Bäckmanin sanoista Suomessa rehottavasta rasismista, fasismista ja suomalaisten ksenofobiasta.

Bäckmanin mielestä suomalainen yhteiskunta on sairas ja käytännössä maassa on luotu ”perverssien diktatuuri”.   Venäjänkielisessä kirjoituksessaan ”Suomi ilman naamiota” (tekstistä löytyy vain pätkä suomeksi), Bäckman kirjoittaa, että ”Suomalaisten vihaa venäläisten suhteen voi ainoastaan verrata antisemitismiin Natsi-Saksassa”. ”Suomalaisten mielestä kaikki venäläiset naiset ovat porttoja, sillä prostituutio on venäläisten naisten keskuudessa arvostettu ammatti.” ”Suomalaisessa mediassa usein julkaistaan artikkeleita, joissa venäläiset naiset esitetään prostituoituneina, venäläisiä miehiä rosvoina ja venäläisiä nuoria narkomaaneina.”  Bäckmanin mukaan esimerkiksi ”Suomen kuvalehti kehuu suomalaisten sotilaiden tapaa keittää venäläisten sotilaiden katkaistuja päitä”.  ”Ulkoasiainministeriön”johtoerikoistuntijoiden” mielestä venäläiset ovat laiskoja, ahnaita ja lahjakkaita valehtelijoita, jotka eivät osaa johtaa tai ottaa vastuulleen.” ”Valitettavasti venäläisillä on muodostunut liian myönteinen kuva suomalaisista ja Suomen politiikasta”, Bäckman toteaa.  ”Minä olen tehnyt tiedetutkimuksia 1990-luvulla, minun piti keskustella paljon tavallisten suomalaisten, virallisten henkilöiden ja diplomaattien kanssa. Olin hämmästynyt siitä, kuinka avoimesti he halveksivat, pilkkaavat ja vihaavat Venäjää ja venäläisiä.”

Suomalaisille pienyrityksille, jotka ovat kiinnostuneet hyvän investointi-ilmapiirin luomisesta Kaakkois-Suomessa ja toimivat muun muassa vapaa-ajan käytössä olevien omakotitalojen rakennuttamisen ynnä muilla venäläiselle palveluja tarjoavilla aloilla, tällainen negatiivinen uutisointi on tarkoittanut Suomen maineeseen liittyvää valtavaa vahinkoa ja liiketoiminnan suoria menetyksiä.

Yksi tuttu venäläinen liikemies on kertonut, kun hän sai viime vuonna tekstiviestin yhdeltä asiakkaalta, jossa luki, että ”täytyy pikaisesti vaihtaa postilaatikon nimikyltti!”. Kysymykseen miksi, hän vastasi ”jotta suomalaiset eivät ymmärtäisi, että talo on venäläisten omistuksessa.”

Aikooko tämä pelästynyt venäläinen mökinomistaja sijoittaa jatkossakin Suomeen? Kertooko hän ystävilleen tästä kauniista maasta ja jääkö hän tyytyväiseksi, että teki päätöksen rakentaa mökin Suomessa? Miten hän voi varmistua siitä, että Suomessa on turvallista lomailla myös hänen lapsillaan ja lapsenlapsillaan, jos Venäjän mediassa levitetään ainoastaan Bäckmanilta saatuja tietoja?. Ymmärtääkö hän, että väitteet hotelleista ja mökeiltä lapsia kaappaavista sosiaaliviranomaisista ovat propagandaa?

Tietenkin tällaisissa yksittäisissä tapauksissa ymmällään olevan henkilön kanssa voi keskustella ja palauttaa sekä säilyttää hänen luottamuksensa Suomeen esittelemällä tietoa ja tilastoja. Mutta kuinka moni potentiaalinen investoija, joka on lukenut tarpeeksi ”venäläisvastaisista mielialoista” on jo kääntänyt Suomelle selkänsä ja lähtenyt muihin ”venäläiselle ystävällisempiin” maihin? Juuri nämä ihmiset ovat olleet suomalaisten pienyritysten asiakkaita. He ovat olleet myös potentiaalisia veronmaksajia sekä paikallisten kauppojen, maatilojen ynnä muiden palvelualojen asiakkaita.

Olen seurannut kahden vuoden aikana suurella hämmästyksellä kuinka YKSI ihminen luo Venäjän tiedotusvälineissä tätä synkkää kuvaa Suomesta. Kukaan ei ole vastustanut tätä virallisella tasolla saati venäjäksi.  Ylen venäjänkielinen toimitus on toki tehnyt hyvää työtä, mutta tämä ei riitä.

Tilanne on alkanut muuttua vasta nyt, kun Johan Bäckmanin ja Venäjän median kertomukset siitä, että rouva Zavgorodnjaja (tai Zaki Ahmed) olisi muka laitettu vankilaan ja hänen lapsensa keksitysleiriin, oli viimeinen pisara suomalaisille virkamiehille. Erilaiset viralliset tietolähteet ministeriön ja lähetystön tasolla alkoivat vihdoin tarjota vaihtoehtoista tietoa ja tavata venäläisiä toimittajia. Laura Saarikoski osoitti mainiossa kolumnissaan, että venäläisten toimittajien keskuudessa on hyvinkin vaikeita tapauksia. Hän myös toteaa, että ”kyse ei taidakaan olla siitä, että suomalaiset olisivat laiminlyöneet oikean tiedon välittämisen Venäjälle.”

Valitettavasti monet toimittajat varmaan joutuvatkin kirjoittamaan noudattaen poliittista agendaa ja omasta tahdostaan riippumatta, mutta peli ei ole vielä hävitty.

Kun suurin osa tiedosta Suomesta ja suomalaisista tulee Venäjän mediaan yhdeltä henkilöltä, asialle on tehtävä jotain! Olisiko Suomessa syytä pohtia pienen venäjänkielisen asiantuntijaryhmän perustamisesta, jonka tehtäviin kuuluisi aktiivinen yhteistyö venäläisten tiedotusvälineiden kanssa ja vaihtoehtoisen tiedon nopea ja oma-aloitteinen levittäminen? Muuten Suomen naapurisuhteet niin korkealla poliittisella kuin myös liiketoiminnan tasolla tulevat tietyllä lailla jatkossakin riippumaan kertomuksemme antisankarista.

Mainokset