Venäjän kansalaisyhteiskunnan liikehdintä ja opposition mielenosoitukset ovat selvästi osoittaneet maan poliittisen järjestelmän ristiriitoja, jotka aikaisemmin ovat näkyneet julkisen tyytymättömyyden paikallisina puhkeamisina.  Taloustaantuman uhka, valtiovallan välinpitämättömyys ja usein vihamielisyys kansalaisyhteiskunnan aloitteille sekä mahdottomuus puolustaa omia oikeuksiaan oikeudessa on synnyttänyt turvattomuuden tunteen ja lisännyt jännitteitä yhteiskunnassa. Kansalaistoiminnan kasvu – vastauksena valtion instituuttien tehottomuudelle, korruptiolle sekä virkamiesten ja lainvalvontaviranomaisten mielivaltaisuudelle – on muuttunut avoimeksi poliittiseksi protestiksi.

Järjestäytynyt protestiliike on aiheuttanut valtiovallan toimenpiteitä. Epärehellisten parlamenttivaalien tulokseen tyytymättömiä yritettiin talvella rauhoittaa tekemällä huomattavia muutoksia vaalilakiin. Samalla kansa mobilisoitiin Putinia tukeviin mielenosoituksiin.  Sekä opposition, että valtion propagandan tarkoituksena tänä vuonna on ollut poliittisesti passiivisen enemmistön saaminen omalle puolelle. Tässä asiassa vallanpitäjien avuksi on television lisäksi entistä selkeämmin tullut Venäjän ortodoksinen kirkko. Olen vahvasti sitä mieltä, että Pussy Riot -ryhmän oikeuden käynnin tavoitteena on ollut juuri ortodoksien poliittinen herätteleminen. Uskovaisia nimenomaisesti pyydettiin valitsemaan kenen puolella he ovat. Eri poliittiset ryhmät ja kansalaisjärjestöt alkavat muotoilla ja puolustaa omia usein ristiriitaisia etuja. Näiden ryhmien aktiivisuuden voimakas kasvu voi johtaa poliittisen järjestykseen tuhoon ja epävakauteen, jos vallanpitäjät eivät luo mekanismeja, joilla näitä vastakkaisia intressejä ja konflikteja voitaisiin sovittaa.

Yhtenä keinona yhteiskunnallisen järjestyksen palauttamiseksi olisi voinut olla valtion poliittisten instituutioiden modernisaatio. Kuitenkin vallanpitäjät ja lainsäädäntövalta ovat valinneet toisen tavan hoitaa asioita. Andrei Illarionovin ennustuksen mukaisesti kannattajien mobilisoinnein jälkeen valtakoneisto siirtyi ns. ”muttereiden kiristyksen” politiikkaan. Kesän aikana on toteutettu lainsäädännön kiristäminen ja näkyvät poliittiset vastustajat saattavat joutua kokemaan Hodorkovskin kohtalon. Muuan muassa Aleksei Navalnyi ei saa poistua Moskovan ulkopuolelle nostetun rikossyytteen takia ja Sergei Udaltsov on ollut tällä viikolla poliisin kuulustelussa NTV -kanavan ”propagandadokumentissa” hänet vastaan esitettyjen väitteiden takia.

Kansalaisten mielipidetiedusteluja ja muita sosiologisia tutkimuksia tekevän valtiollisen tutkimuslaitoksen VTsIOM (ВЦИОМ) mukaan Venäjän opposition johtajia tunnetaan kansan keskuudessa yhä paremmin, mutta samalla suhtautuminen heihin on muuttunut huonompaan suuntaan. [ Tutkimuksen tuloksia lukiessa kannattaa pitää mielessä, että VTsIOM on Venäjän valtion täysin omistama osakeyhtiö]

Aleksei Navalnyin tuntee tänään jo 48 % Venäjän kansalaisista, kun helmikuussa hänet tunsi 29 %. Gennadi Gudkovin, joka äskettäin sai potkut duumasta, tuntee 60 % (21 %), Sergei Udaltsovin 39 % (13 %), Jevgenia Tširikovan 20 % (12 %), Ilja Ponamarevin 23 % (14 %).  Protestiliikkeen johtajat tunnetaan parhaiten pääkaupungissa ja Pietarissa, muualla Venäjällä heitä tuntee korkeittain 15 % kansalaisista.

Kuitenkin kuuluisuuden lisäksi heihin kohdistuva negatiivinen suhtautuminen on myös kasvanut.  Aleksei Navalnyiin kielteisesti suhtautuvien ihmisten määrä on kasvanut 43 %:iin (aikaisemmin 31 %), Gudkoviin 43 %:iin (29 %), Udaltsoviin 42 %:iin (26 %), Ponamareviin 40 %:iin (28 %), Tširikovaan 39 %:iin (24 %). Udaltsovin ja Tširikovan tapauksessa myös heihin positiivisesti suhtautuvien määrä on kasvanut – Udaltsovilla 18 %:sta 27 %:iin ja Tširikovalla 22 %:sta 28 %:iin.  Kuvassa oikeassa sarakkeessa olevat ihmiset joko eivät tiedä näistä henkilöistä mitään tai eivät osaa vastata miten heihin suhtautuvat.

Julkisen mielipiteen säätiön (FOM)  tutkimuksesta (26.2.2012)  myös ilmenee, että Venäjällä on ihmisiä, joiden mielestä poliittista oppositiota ei pitäisi olla lainakaan. Heitä on noin 12 %. Yli puolet haastatelluista on sitä mieltä, että oppositio tarvitaan (55 %) ja kolmasosa ei osaa vastata. Yllättävän moni (40 %) uskoo edelleen, että Venäjällä on olemassa poliittinen opposition, 26 % puolestaan ei usko

Ihmiset, joiden mielestä Venäjällä on olemassa poliittinen oppositio (40 %), ovat useimmiten Venäjän kommunistista puoluetta äänestäneitä (48 %), vanhemman sukupolven edustajia (46 %) ja suurten kaupunkien asukkaita  (47 %). Joka toinen Mihail Prohorovia äänestänyt (52 %) puolestaan ei usko opposition olemassaoloon. Samalla tavalla asiaan suhtautuu noin kolmas osaa moskovalaisia (37 %) ja korkeasti koulutetuista 35 %.

Kirjoitukseni keskipisteessä ovat niin sanotun ulkoparlamentaarisen opposition edustajat. FOMin tutkimuksen mukaan heidän osuus puolueista, liikkeistä tai organisaatioista, joita venäläiset pitävät oppositiona on varsin marginaalinen (1 %).

Varsinaisena oppositiona pidetään Venäjän kommunistista puoluetta (20 %) ja todelliseksi vallanpitäjien nukkepuolueeksi osoittautunut Zhirinovskin LDPR (18 %). Kaksi prosenttia on sitä mieltä, että Yhtenäinen Venäjä on oppositiossa ja vielä kaksi prosenttia, että oppositio on kaikki muut paitsi Yhtenäinen Venäjä.

Johtavaksi oppositiopoliitikoksi kyselyn mukaan on osoittautunut Vladimir Zhirinovski (18 %).  Esimerkiksi Boris Nemtsovilla on vain 1 % samoin kuin Vladimir Putinilla.  Ilmeisesti joidenkin mielestä Putin on oppositiossa itse itselleen. Odotan innolla, kun hän ilmestyy mielenosoituksissa slogaanilla ”Häivy Putin!”

Viimeisestä esityksestä nähdään, että 24 % (40 %:sta) ihmisistä, joiden mukaan Venäjällä on poliittinen oppositio uskovat, että sillä on merkitystä. 15 % uskoo, että oppiosiolla on positiivista vaikutusta ja 6 %, että oppositio vaikuttaa kielteisesti asioiden kehittymiseen maassa.

Advertisements