"Kaikki mitä haluat tietää nykypäivän Venäjästä"

Archive for

Venäjän opposition täytyy vaihtaa taktiikkaa

Posted on syyskuu 20, 2012

Venäjän oppositio piti  15. syyskuuta mielenosoituksen Moskovassa. Arviot parlamentin ulkopuolella toimivien ryhmien järjestämän mielenosoituksen osanottajien määrästä vaihtelevat suuresti. Silloin kun virallisen vallan äänitorvet julistavat opposition täydellistä epäonnistumista, mielenosoituksen johtajat Sergei Udaltsov ja Dmitri Gudkov puhuvat yli 100 000 osallistujasta. Molemmilla ryhmillä on tapana liioitella. Monien mielestä mielenosoitusten osanottajien määrä on kuitenkin selvässä laskussa. Muun muassa protestien rahoituksesta vastaavan Olga Romanovan mielestä paikan päällä Saharovin valtakadulla ei ollut enempää kuin 20 000 ihmistä. Myös Ylen kirjeenvaihtajan mukaan osallistujia oli vähemmän kuin kesäkuun mielenosoituksessa. Vaikka ”miljoonien marssista” kyse ei tietenkään ollut, ei ihmisten into ole vajaassa vuodessa hävinnyt kokonaan. Jotkut asiat ovat kuitenkin muuttuneet merkittävästi viime talveen verrattuna. Talvella protestin johtohahmoiksi nousseet kansalaisyhteiskunnan aktivistit, kuten esimerkiksi kirjailija Boris Akunin ja journalisti Leonid Parfjonov, ovat jättäytyneet sivuun. Mielenosoitusten järjestäytymisessä…

Moskovan elokuun 1991 vallankaappaus – Puttšin epäonnistuminen | osa 5/5

Posted on syyskuu 6, 2012

Muistelmissa esitetyt vallankaappauksen epäonnistumiseen vaikuttaneet syyt voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat hätätilakomitean johtajien henkilökohtaiset ominaisuudet ja heidän haluttomuutensa ottaa vastuu mahdollisista uhreista. Toiseen ryhmään kuuluvat aktiivisen vastarinnan toiminta ja demokratian rooli. Ja kolmanteen ryhmään kuuluvat usein esitetyt huhut armeijan tottelemattomuudesta. Hätätilakomitealla ei ollut johtajaa Jeltsin arvostelee hätätilakomitean jäsenten psyykkisiä ominaisuuksia. Hänen mukaansa – vaikka he olivat todella hyviä ammattilaisia ja asiantuntijoita – ”jokaisella heistä oli pieni persoonallisuushäiriö, jonkinlainen poikkeama käyttäytymisessä, ajattelussa tai psykologiassa.  Tällä varsin pitkälle menevällä väitteellä on nähdäkseni selviä poliittisia päämääriä. Ottaen huomioon, että hätätilakomitean jäsenet eivät saaneet tuomioita, Jeltsin ilmeisesti pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnalliseen mielipiteeseen.       Jeltsinin mukaan vallankaappaus epäonnistui heti alussa, kun Gorbatšovin luokse lähettiin liian heikko delegaatio. Toisaalta hätätilakomitealla ei ollut johtajaa tai sellaista henkilöä, johon kansa olisi…