Kesälomakausi on Venäjällä poikkeuksetta yllättävä. Venäjän valtion johto on saanut kielteistä julkisuutta roppakaupalla: pillumellakka hiertää kaikkia. Ulkomailla monet ovat jo tuominneetpresidentti Vladimir Putinin.

Pussy Riotin naisten loppupuheenvuoroista käy ilmi, että oikeudessa on kyse mieluummin laajasta epätoivosta kuin uskonnon vihamielisestä pilkkaamisesta.

Hyvät neuvot ovat tarpeen.  Lähes huomaamatta on jäänyt, että muslimienemmistöisessä Tatarstanissa kuohuu.  Venäjä on vastakin valtio, jossa ortodoksinen kirkko ei ole ainoa vaikutusvaltainen uskontokunta. Muftin murhayritys ja yhden kirkonmiehen tappo on merkittävä asia. Yhä useammat venäläiset tuntuvat ajattelevan, että uskontoon liittyvät skandaalit ovat valtiota vastaan suunnattuja.

Uutinen Vladislav Surkovin nousemisesta sisäpolitiikan uskontokuntia ravistelevien skandaalienrauhoittajaksi kertoo tilanteen vakavuudesta ja hänen keskeisestä asemastaan (ainakin kulissien takana) Venäjällä.

Entisen varapääministerin ja presidentin hallinnon päällikön tehtäväkenttää laajennetaan. Luottomiehestä tehdään päällystakki monelle saralla. Vastaisuudessa Surkov on paitsi kirkon maallisen puolen paimen myös pääministerin ja presidentin toimien varmistaja.

Mutta kuka tarvitsee Surkovin?

Yksi asia on varma: Putin ei ole tyytyväinen Pussy Riotin ympärillä syntyneeseen kohuun. Häneltä on tivattu vastauksia milloin missäkin. Surkov takaa Putinille suoran linjan mahdollisten kohujen hillitsemiseksi.

Mediaa ja mielipiteenmuokkausta tunteva Surkov on mies paikallaan.

Kansakunnan kollektiivisen muistin parissa paininut Surkov jatkaa varmasti suurta projektia, jossa suunnataan miljardeja vaikkapa isänmaalliseen elokuvaan. Valtakunnan rakennustyössä ei kannata säästellä.

Jos joku on ehtinyt unohtamaan, Surkov on mies, joka oli vuosia Putinin aseman pönkittäjä. Hän järjesteli suveereenia demokratiaa, jossa nuorilla on ollut Nashi-seurat; loi valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän ja korotutti Tshetshenian johtajan kunniaksi antamassaan haastattelussa Putinin tehtävän maan päällä jumalalliseksi.

Kuten niin usein, osa maineesta on liioiteltua. Surkovin mahdollisuuksia ohjata mediaa voi pitää Oleg Kashinin mukaan yliarvostettuna, vaikka Putin-kultin rakentamisessa Surkov on kiistatta ansioitunut.

http://jarmokoponen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/asiasanat/1179/vladislav-su…

http://suurijamahtava.puheenvuoro.uusisuomi.fi/92943-surkovin-vuodet

Eilisen ilmoituksen mukaan Surkov vastaa hallituksessa niin kulttuurin, yhteiskunnallisten organisaatioiden työstä kuin kirkollisten elinten kuratoinnista. Tehtävä ei ole uusi vaan Surkov korvaa vähemmän tunnetun varapääministeri Olga Goledetsin ja jatkaa entisiäkin tehtäviään, joihin on kuulunut mm. hallituksen suhteet oikeuslaitokseen.

Kirkko tarvitsee tukea

Enää ei riitä, että patriarkka vakuuttaa olevansa ihmisten asialla. Rikkana rokassa pillumellakka jupakka on ravistellut rakenteita niin, ettei epäileviä päitä enää käännytetä. Oli perjantaina 17. päivä elokuuta annettava tuomio mikä hyvänsä, valtiovallan ja kirkon arvovaltatappio on korjaamaton.

Kremlin entisen harmaan kardinaalin nousua näkyvämpään rooliin on osattu odottaa. Samalla propagandasta huolehtiminen on palautettu näkyvästi luottopoliitikon käsiin. Oppipojan asemassa ollut kulttuuriministeri Vladimir Medinski ei saanut lentävää lähtöä. Kokemusta hänellä on Venäjän myyttien kirjaajana.

Mediassa kysellään syystä, miten presidentti Vladimir Putin päätyi ratkaisuunsa?

Selitys voi olla siinä, että Venäjän ortodoksinen kirkko on alkanut menettää valtaansa. Kovat toimet ovat tarpeen, sanoo videoblogissaan Putinin propagandaa vielä 2000-luvun alussa TV:n ykköskanavalla pauhannut Sergei Dorenko. (Myös Surkov aloitti 1990-luvun lopulla.)

Kirkon miehet eivät ole tyhmiä. Heillekin sopii, että Surkov astuu remmiin.  Mutta olisiko miehestä myös tarvittaessa patriarkaksi, Dorenko kysyy ilakoiden.

Joka tapauksessa on selvää, ettei Surkov ole tähänkään asti ollut sivussa. Hänen käsissään on ollut kansallisen ideologian luominen, vaikka hallituksessa kulttuuri- ja opetusministereinä ovat toiset miehet.

Surkovin ”uuden tulemisen” voi nähdä myös Venäjän oikeana valintana, kuten suomalaisblogisti tuoreeltaan kirjoitti: ”Valinta on selvä signaali alueiden Venäjän ja näiden uskontojen tarpeiden kunnioittavaa kohtaamista varten. Surkov on ollut myös eräs suvereenin demokratian ideologeista.”

Oppi, jota Venäjällä on toteutettu tarkoittaa, että käytännössä on tietenkin ihan sama, mitä lakeihin on kirjattu. Toisten arvioiden mukaan Kremlissä on selvästi kyllästytty rinnakkaishallituksen kokoamiseen.

Kirkollisten asioiden yhteydessä ei pidä unohtaa myöskään sitä, että Venäjän ortodoksinen kirkko on suuromistaja, mutta sen vahvuus on pienissä ihmisissä. Kysymys on heidän sieluistaan ja roposista.

Jarmo Koponen yhdessä Mihail Kurvisen, Suuri ja mahtava –blogistin kanssa.

Mainokset