Mahdollisen uuden taloustaantuman myötä poliittinen kriisi saattaa eskaloitua ja johtaa radikaaleihin seurauksiin, todetaan torstaina Venäjällä julkaistussa maan poliittista tilaa ruotivassa raportissa. Raportin tilaaja on ex-talousministeri Aleksei Kudrinin johtama kansalaiskomitea ja sen on toteuttanut yhteiskunnallisiin ja poliittisiin tutkimuksiin erikoistunut Strategisen kehityksen keskus (CSR).  Keskuksen hallituksen puheenjohtaja on ex-finanssiministeri, nykyään Sberbankin pääjohtaja German Gref ja sen suojelijana toimii Venäjän hallituksen varapääministeri Dmitri Kozak.

Edellinen raportti ennusti protestien synnyn

Tuore raportti on mielenkiintoinen siinä mielessä, että samaisen keskuksen viime vuoden maaliskuussa julkaistussa, maan poliittista kriisiä tutkineessa raportissa, ennustettiin muun muassa kansalaisten (erityisesti kaupunkiväestön) tyytymättömyyden kasvu sekä poliittisten johtajien suosion lasku. Nämä tekijät johtivat osaltaan viime vuoden loppupuolella Venäjällä käynnistyneeseen protestien aaltoon, jonka raportti samoin ennusti.

Keskuksen toisessa, viime parlamenttivaalien kynnyksellä julkaistussa raportissa analysoitiin lukumääräisesti kasvanutta ja yhteiskunnallista vaikutusvaltaansa lisännyttä Venäjän keskiluokkaa ja sen vaikutusta maan poliittisiin muutosskenaarioihin.

Kolmannessa, eri puolilla Venäjää toteutettuihin haastattelututkimuksiin pohjaavassa raportissa, on pyritty ennen kaikkea heijastelemaan kansalaisten yhteiskunnallisia ja poliittisia mielialoja sekä niiden heijastusvaikutusta poliittiseen nykytilaan ja tulevaisuuteen.

Tuorein raportti on mielenkiintoinen myös siksi, että se on toteutettu haastattelemalla yhteensä 32 fokusryhmää eri puolilla Venäjää. Metodi on työläämpi kuin tavanomaisempi gallup-kysely, mutta tuottaa toisaalta runsaasti laadullista ja analyyttistä tutkimusmateriaalia. Raportti ei niinkään pyri tulevan kehityksen ennustamiseen, vaan pikemminkin yhteiskunnan mielipideilmaston kartuttamiseen. Kansalaisten yhteiskunnallisissa mielialoissa tapahtuneet muutokset vaikuttavat vahvasti poliittiseen sykliin tulevaisuudessa, raportin tekijät uskovat.

Kansalaisten mielialat ovat muuttuneet

Torstaina julkaistussa raportissa todetaan, että Venäjän kriisiin ajautunut poliittinen tilanne ei ole muuttunut stabiilimmaksi tai ennustettavammaksi, vaan siihen on päinvastoin tullut mukaan uusia riskitekijöitä sekä kehitysskenaarioita. Raportti muun muassa toteaa, että paluu poliittista kriisiä edeltäneeseen status quo –ajanjaksoon ei enää ole mahdollinen.

Tuoreessa raportissa tarkennetaan edellisissä raporteissa esitettyjä ennusteita sekä asetetaan joitain niistä myös kokonaan kyseenalaisiksi. Edellisessä raportissa poliittisen murroksen käynnistäjän roolissa nähtiin eri sosiaalisten luokkien voimistuva polarisoituminen, mikä vaikuttaisi myös poliittisen järjestelmän selkeämpään moninapaistumiseen. Tämä olisi edellisen raportin johtopäätösten mukaan heikentänyt yhden dominoivan valtapuolueen roolia yhteiskunnassa, koska se ei olisi kyennyt samanaikaisesti vastaamaan sekä keskiluokan, että muiden yhteiskuntaluokkien vaatimuksiin. Uusimman raportin tutkimusmateriaalit kuitenkin osoittavat, että viime vuosien aikana kasaantuneet sosiaaliset ja taloudelliset painolastit toimivat yhteiskuntaluokkia konsolidoivana tekijänä, mikä tasoittaa eri sosiaaliluokkien välisiä poliittisia odotuksia ja vaatimuksia.

Raportti toteaa, että kaikilla merkittävimmillä yhteiskuntaluokilla on tällä hetkellä lähes yhdenmukainen, ideologioista riisuttu ja pragmaattinen odotus, joka fokusoituu selkeisiin ja varsin kapea-alaisiin vaatimuksiin. Ne ovat: inhimillisen potentiaalin kehityksen mahdollistaminen (esimerkiksi koulutuksen ja terveydenhuollon kysymykset) sekä henkilökohtaisen turvallisuuden takaaminen (toimiva oikeusjärjestelmä ja infrastruktuurin ongelmat). Sellaisia yhteiskunnallisia vaatimuksia, jotka ovat suurille yhteiskuntaluokille yhteisiä, on tällä hetkellä enemmän kuin sellaisia, jotka voisivat synnyttää konflikteja eri yhteiskuntaluokkien välille, raportti toteaa. Tästä syystä kansalaisten enemmistölle voidaankin tarjota yhden poliittisen agendanlistan muodossa suurinta osaa tyydyttäviä ratkaisumalleja. Tilanne on siis samankaltainen kuin edellisen vuosikymmenen alussa.

Valtapolitiikan luottamuspula

Nykyisen tilanteen erikoisuus piilee kuitenkin siinä, että poliittiset johtajat ja puolueet ovat kokeneet luottamuspulan, mikä estää uuden, ”ylhäältä alas” rakennettavan enemmistöpuolueen syntyä. Raportin mukaan viimeaikaiset tapahtumat ovat nimittäin osoittaneet, että kansalaisten silmissä suurinta luottamusta saavuttaneet poliittiset liikkeet ovat syntyneet toiseen suuntaan: ”alhaalta ylös”. Poliitikkojen suosio rakentuu nykyisin paikallisella tasolla ja perustuu luottamukseen sellaisia johtajia kohtaan, jotka ovat onnistuneet ratkaisemaan ongelmia paikallispolitiikan tasoilla.  Tästä syystä uuden enemmistöpuolueen syntyminen on aiempaa vaativampi ja pitempiaikainen prosessi. Erilaiset viime vuosina nähdyt poliittisen mielipiteenmuokkauksen teknologiat ovat alkaneet menettää tehoaan ja myös se on tasoittanut vallan ylimpien toimijoiden ja opposition mahdollisuuksia, raportissa todetaan.

Tuorein raportti korjaa edellisen raportin ennustuksia myös siinä, että venäläisessä yhteiskunnassa olisi tilausta vasemmistopopulistiselle toimijalle – sellaiselle, joka saisi taakseen keskiluokan ulkopuolelle jäävät sosiaaliset luokat. Tuoreimman tutkimuksen materiaali osoittaa, että sekä keskiluokka, että muutkin merkittävimmät sosiaaliluokat, eivät enää sulata populistista politiikan tyyliä. Luottamusta ei politiikoille enää anneta etukäteen, vaan se on saavutettava realististen lupausten aidolla täyttämisellä. Tämä vaikeuttaa esimerkiksi valtakunnallisen tason populistipoliitikkojen tavoitteita. Empiirisestikin on voinut havaita, että hedelmällinen maaperä 1990-luvulla syntyneelle radikaalille populismille on kaventumassa ja poliittisessa keskustelukulttuurissa on syntynyt tilaus rationalismille. Samoilla argumenteilla raportti kumoaa myös edellisen raportin arvion siitä, että Venäjällä olisi poliittista tilausta radikaaleille kansallismielisille liikkeille tai niiden johtajille.

Protesteja tukee vähemmistö, mutta niillä on silti merkitystä

Raporttia varten tuotetusta tutkimusmateriaalista ilmenee, että Moskovassa tapahtuneet massaprotestit ovat jo nyt vaikuttaneet merkittävästi poliittisen kriisin kehitykseen. Tämä muutos on tapahtunut siitä huolimatta, että protestit ovat olleet lukumääräisesti verrattain vähälukuisia sekä huolimatta siitä, että protestit ovat poliittiselta sisällöltään varsin kaukana suurimpien kansanryhmien poliittisista tavoitteista. Raportti esittelee varsin mielenkiintoisen ilmiön, jonka olemassaolosta useat politiikan analyytikot ovat kiistelleet: Yhtäältä kansalaisten vastustus ja tyytymättömyys valtaeliittiä kohtaan on kasvanut; valtapoliitikot ovat menettäneet tukeaan sekä keskustassa että alueilla ja vaatimukset poliittisten johtajien vaihtamisesta ovat voimistuneet. Samaan aikaan kuitenkin kansalaisten halukkuus osoittaa tyytymättömyyttään protestien muodossa on laskenut. Se ei tutkimuksen mukaan ole kuitenkaan kokonaan kadonnut, vaan muuttunut pikemminkin piileväksi.

Tutkimusmateriaalin mukaan kansalaiset eivät kannata poliittisten tavoitteiden aggressiivista ajamista, yhteiskunnallisia konfrontaatioita tai konflikteja. Aggressiivisesti esiintyvät poliitikot ja kehotukset radikaaleihin toimenpiteisiin eivät saa kansalaisten enemmistöltä tukea, vaan herättävät pikemminkin negatiivisia reaktioita. Myöskään katuprotestien kaltaiset tapahtumat eivät enemmistöä houkuttele. Jopa suurkaupunkien keskiluokan piirissä protestiliikkeet saavat vain heikosti kannatusta. Raportin mukaan tämä tarkoittaa sitä, että halukkaita ilmaisemaan kantansa näkyvällä protestoinnilla, on lopulta aika vähän.  Se ei raportin mukaan kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö protesteilla olisi vaikutusvaltaa. Tilanne on pikemminkin päinvastoin. Tästä tuonnempana.

Ulkopolitiikka ja etniset kysymykset

Raportin materiaaleissa todetaan, että yhteiskunta on erityisen yhtenäinen ulkopoliittisissa kysymyksissä. Ehdoton enemmistä kansalaisista muotoilee ulkoiset uhkatekijät sen kautta, että Venäjä on laaja ja resursseiltaan valtavan rikas maa, joka ei siitä syystä voi olla kiinnostamatta ulkovaltoja. Ulkopolitiikan perusuhkatekijäksi nähdään siis se, että Venäjä on jatkuvan ulkoisen uhan alla ja sillä on sen vuoksi oltava vahva armeija. Länsi ja erityisesti Yhdysvallat nähdään pääasiallisina strategisina vihollisina. Ulkoiselta uhalta suojautumisen motiivi on niin vahva, että se kilpailee jopa aiemmin lueteltujen tärkeimpien yhteiskunnallisten vaatimusten kanssa. Tämän lähtökohdan kautta länsivastainen retoriikka on Venäjän poliittiselle johdolle eräänlainen kannatusta ylläpitävä ankkuri silloin, kun poliittinen luottamus kansalaisten taholta on laskussa. Tämä raportin tulos tukisi vahvasti sitä monien esittämää olettamusta, että Venäjän valtionjohdon aika ajoin esittämällä länsivastaisella retoriikalla onkin itse asiassa sisäpoliittinen osoite. Mikäli poliittisten johtajien kannatus jatkaa laskuaan, on riskinä se, että valta alkaa kompensoida kannatuksensa laskua ja sisäpoliittisia epäonnistumisiaan ulkopoliittisilla toimilla joilla pyritään vastaamaan kansalaisten odotuksiin. Se voi johtaa vähemmän realistiseen ulkopolitiikkaan, indoktrinaatioon ja ulkopolitiikan muuttumiseen osaksi sisäpolitiikan mekanismeja. Ulkopoliittinen joustavuus ja pitkäaikainen, maan intressejä noudatteleva ulkopoliittinen kurssi saattavat kärsiä.

Sen sijaan sisäiset etniset konfliktit eivät tällä hetkellä toimi kansalaisten poliittisen mobilisaation katalyyttinä. Vielä pienempi on todennäköisyys sille, että etniset vastakkainasettelut johtaisivat laajoihin konfrontaatioihin. Raportti ei kuitenkaan sulje ulos sitä mahdollisuutta, että joillain alueilla saattaa syttyä paikallisia etnisiä vastakkainasetteluita tai että latentti nationalismi voisi yhteiskunnassa kasvaa. Sen sijaan valtakunnallisella tasolla jännittyneisyyden kasvulle ei tällä hetkellä ole hedelmällistä maaperää. Ehdoton enemmistö tutkimukseen haastatelluista suhtautui esimerkiksi erään kansallismielisen poliitikon julkiseen retoriikkaan negatiivisesti. Vastaajien mukaan kansallismielisen retoriikan viljely monikansallisessa yhteiskunnassa luo epätoivottuja konflikteja.

Puolueiden ja valtapoliitikkojen rapautuva kannatus

Raportin mukaan lähes kaikki parlamenttipuolueet ovat kokeneet kannatuksensa rapautumista. Erityisesti tämä koskee valtapuolue Yhtenäistä Venäjää, johon suuri osa kansasta on alkanut suhtautua negatiivisesti. Puolueeseen myönteisestikin suhtautuvia on, mutta heidän osuutensa on jatkuvassa laskussa. Myös poliittiset johtajien, muun muassa Vladimir Putinin kannatus on laskenut. Tässä kohdassa raportti on ristiriitainen esimerkiksi eräiden säännöllisesti julkaistavien mielipide-tutkimusten kanssa. Raportin mukaan nykyvalta on menettänyt lähes kokonaan kannatuksensa suurkaupunkien keskiluokan piirissä.

Venäjän kommunistisen puolueen kannattajat löytyvät lähinnä keskiluokan vähemmistön ja vähätuloisten kansalaisten parista. Kommunistien kannatus on pääosin ideologista, johtajayksilöieden kannatuksesta vapaata. Kommunistien kannatus on muiden puolueiden kannatuksesta eroten pääosin institutionaalista ja ideologista, eikä se niinkään ole sidoksissa johtajiin. Se näkyy siinä, että puoluetta kannattavia on huomattavasti enemmän kuin puoluejohtaja Gennadi Zjuganovin kannattajia. Mikäli puolueen johtajistossa tapahtuisi nuorennusleikkaus, puolueen vaalikannatus saattaisi nousta ja puolueesta voisi muodostua vakavasti otettava vasemmisto-keskustalainen toimija Venäjällä, raportin tekijät huomauttavat.

Sen sijaan LDPR:n ja Oikeudenmukaisen Venäjän hiipuva kannatus tukeutuu edelleen pääasiassa niiden johtajiin ja on sen vuoksi herkempi muutoksille. Puolueiden johtajat Vladimir Zhirinovski ja Sergei Mironov eivät herätä kansalaisissa luottamusta ja heidät luokitellaan ”eilispäivän poliitikoiksi”. Jopa heidän omat tukijansakaan eivät näe heissä potentiaalia kansakunnan johtajiksi. Puoluejohtajien vaalimenestystä selittääkin eräänlainen passiivis-negatiivinen äänestysmotivaatio: esimerkiksi Zhirinovskia äänestetään siksi, ettei haluta äänestää Putinia. Putinia äänestetään siksi, ettei haluta äänestää ketään muuta.

Luottamus kirkkoon säilyy

Raportin mukaan Venäjän ortodoksinen kirkko on tällä hetkellä yksi eniten luottamusta nauttivista yhteiskunnallisista instituutioista. Merkittävää on, että siihen luotetaan tasaisesti kaikissa yhteiskuntaluokissa niin uskovaisten, kuin ei-uskovaistenkin keskuudessa. Kirkonkin osalta luottamus on ennen kaikkea institutionaalista eikä se perustu kirkkoa edustaviin henkilöihin: useat tutkimukseen haastatelluista kansalaisista eivät edes osanneet nimetä ortodoksisen kirkon nykyistä Patriarkkaa.  Raporttia varten haastatellut kansalaiset esittivät jonkin verran kritiikkiä uskonnollisia johtajia kohtaan ja useat mainitsivat myös joitain kirkkoon viime aikoina liitetyistä skandaaleista. Nämäkään tekijät eivät silti ole heikentäneet kansalaisten luottamusta itse ortodoksisen kirkon instituutioon.

Suurin osa kansalaisista näkee kirkon tärkeimmäksi tehtäväksi yhteiskunnan moraaliperustan vankistamisen. Kirkkoa ei sen sijaan haluta nähdä poliittisena toimijana. Kansalaisten keskuudessa luottamusta herättävien, eettisiä ja moraalisia normeja edustavien instituutioiden vähyyden vuoksi yhteiskunta odottaa kirkolta erityisesti nuoremman väestön moraalikasvattajan roolia. Kansalaisyhteiskunta esittääkin kirkolle tilausta eräänlaisena institutionaalisten moraalinormien lähteenä.

Uskonnon merkitys nyky-yhteiskunnassa näkyy mielenkiintoisella tavalla myös viimeaikaisissa vaalitaisteluissa. Esimerkiksi Toljattin kaupunginjohtajan vaaleissa ehdokkaana ollutta Sergei Andrejevia vastaan käytettiin vastapuolen vaaliaseena hänen baptistitaustaansa. Äänestäjät ottivat tämän tiedon kuitenkin pikemminkin myönteisenä asiana vastaan – sen koettiin olevan todistus hänen uskonnollisuudestaan ja korkeista moraalinormeistaan. Sillä, että ehdokas ei ollut ortodoksi, ei ollut ratkaisevaa merkitystä.

Nykytilanteessa ortodoksinen kirkko luokin venäläisessä yhteiskunnassa varsin voimakkaan kontrastin moraalittomana pidettyyn valtaan. Tässä piilee myös yksi nykyisen poliittisen valtakeskittymän haavoittuvuuksista: kun yhteiskunnassa syntyy jokin moraalisilta arvoiltaan arvostettu voima joka kykenee ottamaan itselleen myös poliittista valtaa, voi se kaventaa huomattavasti nykyisen vallan sosiaalis-poliittista vaikutusta. Sille muodostuu myös mahdollisuus muuttaa oleellisesti poliittisten voimien tasapainoa maassa.

Tulevaisuuden johtajat

Raportissa selviteltiin myös sitä, ketkä nykyisistä yhteiskunnallisesti aktiivisista toimijoista nauttisivat suurinta kannatusta eri vaaleissa. Listalla oli mukana noin parikymmentä nimeä, joista haastateltujen keskuudessa eniten luottamusta saivat Aleksei NavalnyiJevgeni Roizman sekä Vladimir Jegorkin. Tulos tukee jo aikaisemmin esitettyä arviota siitä, että tulevaisuuden poliittiset johtajat syntyvät alueilla, eivätkä välttämättä pääkaupung(e)issa. Esitetyistä henkilöistä kaksi jälkimmäistä on nimittäin luonut yhteiskunnallisen uransa Moskovan ja Pietarin ulkopuolella. Näiden kolmen nimen taakse luottamusindeksissä jäivät muun muassa sellaiset politiikan raskassarjalaiset, kuin Mihail ProhorovDmitri Rogozin sekä Aleksei Kudrin.

Tutkimuksessa muodostettiin haastattelujen perusteella myös kuva siitä, minkälaisen henkilön kansalaiset haluaisivat nähdä. Ensinnäkin, kyseessä olisi 40-50 –vuotias, johtamiskokemusta omaava mies, jolla olisi tarkka ja tarpeeksi konkreettinen poliittinen ohjelma, jonka hän kykenisi myös toteuttamaan.

Toisekseen, kansalaisten odotukset poliitikkojen retoriikan suhteen ovat muuttuneet. Poliittisilta johtajilta odotetaan nyt aiempaa hienovaraisempaa, rauhallisempaa ja argumentoidumpaa retoriikkaa. Poliitikot etsivätkin nyt uutta politiikan kieltä, joka vastaisi tarkemmin poliittisesti kypsyneen ja rationaalisen äänestäjäkunnan sekä toisaalta myös muuttuneiden kommunikaatiotapojen odotuksia. Uusi poliittinen retoriikka etääntyy television showmiesten puhetavasta ja kehittää uusia muotoja esimerkiksi sosiaalisissa verkostoissa tai muissa nykyaikaisissa kommunikaatioympäristöissä.

Merkittävä kansalaisten keskuudessa poliitikkoja kohtaan muotoutunut uusi vaatimus on asiallisuus.  Metodit, joita useimmat uuden aallon poliitikoista käyttävät, eivät tässä mielessä herätä kansalaiten luottamusta. Näitä metodeja ovat esimerkiksi erilaiset näkyvyyden lisäämiseksi tehtävät tempaukset, kuten suihkulähteissä uimiset, nälkälakot, alatyylisten jargonismien käyttö sekä epäasialliset ilmaisut. Ne etäännyttävät poliitikkoja kansasta, koska tällaisessa käyttäytymisessä nähdään poliitikolle epätoivottavaa epästabiilisuutta ja asiattomuutta. Yhtenä luottamusta vahvistavana tekijänä nähdään puolestaan esimerkiksi poliitikon perhe-elämäänsä liittyvä avoimuus.

Protestien poliittinen vaikutus

Lopuksi palaan ja aiemmin mainitsemaani poliittisten protestien vaikutusten arviointiin.

Asiassa vallitsee mielenkiintoinen paradoksi, raportti huomioi. Moskovan katuprotestit keräävät edelleen kaupungin mittakaavassa suhteellisesti vähäisen määrän osallistujia ja tutkimuksen mukaan protestoijien poliittinen agenda on varsin etäällä kansalaisten enemmistön poliittisista preferensseistä. Tästä huolimatta juuri Moskovan protestoijat – eikä siis vallitseva enemmistö – määrittelevät nyt poliittisen kriisin kehitystä.

Protestien merkitys heijastuu siinä, että ne ovat kasvaneet osallistujien lukumäärän osalta jo sen verran suuriksi, etteivät viranomaiset kykene niitä enää hajottamaan samalla tavalla kuin aikaisemmin, kun järjestelmän ulkopuolisen opposition kokoontumiset olivat verrattain vähälukuisia. Tämän lisäksi protesteista on tullut sen verran massiivisia, että niihin on kohdistunut sekä venäläisten (myös televisio), että ulkomaalaistenkin tiedotusvälineiden huomio. Protestoijat toimivat proaktiivisesti ja heillä on itselläänkin käytössään mediaresursseja sekä informaationlevitysverkostoja. Näiden seikkojen johdosta protesteihin on osallistunut myös valtakunnallisesti tunnettuja yhteiskunnallisia toimijoita ja kulttuurivaikuttajia.

Edellä luetellut tekijät ovat ajaneet vallan hankalaan pakkorakoon. Yhtäältä valta on jo menettänyt mahdollisuutensa protestien tehokkaaseen hillitsemiseen tai niiden hajottamiseen. Toisaalta protestien jatkuminen osoittaa venäläiselle yhteiskunnalle ja koko maailmalle Venäjän poliittisen kriisin kärjistymisen ja nykyvallan avuttomuuden tilanteen edessä. Tästä syystä vallan on yhä vaikeampi, ja pian myös mahdotonta, olla huomioimatta protestoijien vaatimuksia. Protestoijat asettavat poliittiselle agendalle kysymyksiä, joihin vallan – halusi se sitä tai ei – on ennemmin tai myöhemmin vastattava. Nämä seikat antavat protestoijille poliittista ja määrällistä painoaan suuremman mahdollisuuden vaikuttaa maan poliittisen tilanteen kehitykseen. Raportin mukaan esimerkiksi toukokuun alun protestin hajottaminen ei lannistanut protestoijia, vaan pikemminkin lisäsi heidän päättäväisyyttään jatkaa taistelua demokratisoimisprosessin puolesta.

Tulevaisuuden skenaariot

Raportti rakentaa Venäjän nykyisele poliittiselle kriisin kehitykselle neljä tulevaisuusskenaariota. Ne ovat:

1. Poliittinen reaktio
2. Nopeutettu modernisaatio
3. Radikaali transformaatio
4. Hidas kehitys

1. Poliittisen reaktion skenaariossa valta ja protestoivat ajautuvat konfrontaatioon. Tässä tapauksessa vallan riippuvuus turvallisuusviranomaisista kasvaa ja modernisaatiota ajavien valtapoliitikkojen vaikutusvalta vähenee. Protestoijien keskuudessa etualalle nousevat tässä skenaariossa poliittisten pakkokeinojen ja väkivallan kannattajat – modernisaation kannattajat siirtyvät taka-alalle. Tällä hetkellä mahdollisuudet tälle skenaariolle ovat korkeat, koska poliittisen väkivallan eskaloituminen on jo alkanut. Protestien palaaminen rauhanomaisiksi on raportin mukaan yhä epätodennäköisempää.

2. Nopeutetun modernisaation mallia tukevat puolestaan historialliset esimerkit. Skenaario on mahdollinen, mikäli protestit pysyvät rauhanomaisina ja vallan ja protestoijien välinen dialogi käynnistyy. Kompromissin saavuttaminen tärkeimmissä poliittisissa kysymyksissä lähentää oppositiota ja valtaa ja luo modernisaation kannattajista laajennetun koalition. Tilanne luo olosuhteet poliittisen järjestelmän ja muiden instituutioiden modernisoimiselle. Raportti toteaa tämän skenaarion toteutumismahdollisuuden epätodennäköiseksi, johtuen pääasiassa jo alkaneista konfrontaatioista, joka puolestaan on jo tulehduttanut poliittista dialogia. Toisaalta skenaariolla on myös mahdollisuutensa, koska molemmat osapuolet lähtökohtaisesti kannattavat modernisaatiota.

3. Radikaali transformaatio voi alkaa esimerkiksi euroalueen osittaisesta romahtamisesta ja siitä seuraavasta talouskriisistä, josta voi seurata globaalien raaka-aineiden hintojen romahdus ja pääoman pako kehittyviltä markkinoilta. Tällaisen kriisin sattuessa Venäjä olisi sen keskiössä. Taloudellis-poliittisesti kriisi aiheuttaisi protestien leviämisen Moskovan ulkopuolelle ja johtaisi vallan poliittisen kontrollin menetykseen ja kaoottiseen valtajärjestelmän transformaatioon. Kreikan nykytilanteen johdosta tällaisen radikaalin transformaation skenaarion mahdollisuus on kasvamassa.

4. Hitaan kehityksen skenaariossa poliittiset protestit laantuvat, mutta niiden laantuminenkaan ei enää tässä vaiheessa lopeta poliittista kriisiä. Kriisin luonne kuitenkin muuttuu, koska siinä vaiheessa etualalle nousevat keskipitkän ajan ja pitkän ajan ratkaisut poliittisesta kriisistä ulospääsemiseksi. Skenaarion toteutuminen on ainakin tässä vaiheessa vielä melko epätodennäköinen, koska protestoijat eivät vielä ole osoittaneet merkkejä protesti-innon hiipumisesta.

Sisällöllisesti CSR:n torstaina julkaisema raportti oli varsin mielenkiintoinen ja ennen kaikkea ajankohtainen. Suuri osa sen sisällöstä on sellaista, minkä venäläisiä tiedotusvälineitä ja yhteiskunnallista keskusteluakin seuraamalla on tullut havaittua, mutta joukossa on myös uusia, kiehtoviakin oivalluksia.

Venäjällä on hengästyttävä määrä erilaisia vastaavanlaisia yhteiskunnallis-poliittisia seuranta- ja ennusteraportteja tuottavia laitoksia, instituutteja ja säätiöitä. Osa niistä tuottaa mielenkiintoista ja analysoinnin kautta hyödyllistä materiaalia samalla kun osa suoltaa lähinnä mumbojumboa. CSR:n tuorein raportti oli sikäli mielenkiintoinen, että sen tutkimusmateriaali perustuu kansalaisten haastatteluihin. Tässä mielessä se eroaa monista muista vastaavanlaisista raporteista, jotka ovat pääasiassa asiantuntijatyötyhmien kirjoittamia.

Suosittelen raportin lukemisesta, mikäli on kiinnostunut tuoreesta ja tavanomaisista hieman poikkeavasta näkökulmasta Venäjä poliittisesta nykytilasta.

Raportin voi ladata luettavakseen osoitteesta: http://www.vedomosti.ru/cgi-bin/get_document.cgi/vedomosti_24-05-2012.docx?file=2012/05/24/281306_0230544828

Advertisements