Venäjän uuden hallituksen kasaaminen venähti tällä kertaa viime tippaan. Hallituksen muodostamiseen hurahti yhteensä 14 päivää, mikä on perustuslaissa määritelty hallituksen muodostamisen maksimiaika. Viime kerralla hallitus neuvoteltiin kasaan huomattavasti nopeammassa aikataulussa. Jos tästä voi jotain päätellä, niin uuden hallituksen muodostaminen ei tällä kertaa ollutkaan niin kivuton prosessi kuin aikaisemmin.

Toinen merkittävä uuteen hallitukseen liittyvä elementti on sen varsin huomattava uudistuminen: noin kolme neljästä uuden hallituksen ministereistä on uusia. Yhtä voimakasta ministerirotaatiota ei Venäjän hallituksissa liene nähty sitten Neuvostoliiton hajoamisen.

Mutta muuttuuko mikään?

Kun uutta hallitusta tarkastelee, kaikista helpointa olisi tietysti todeta, ettei mikään muuttunut. Asiat eivät kuitenkaan ole niin yksinkertaisia. Uusi hallitus oli toisaalta ennalta-arvattava, mutta toisaalta se sisälsi myös joukon yllätyksiä, jotka toisenlaisessa yhteiskunnallis-poliittisessa tilanteessa olisivat voineet jäädä toteutumattakin. Suurten linjojen muutoksia on silti turha odottaa ainakaan hallituksen aloitteesta –niitä kun ei kukaan ole varsinaisesti lupaillutkaan. Se ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, ettei mikään muutu.

Kun tähän aiheeseen on tutustunut venäläisiä tiedotusvälineitä seuraten ja asiantuntijoiden kanssa mielipiteitä vaihtaen, voi todeta, että mielipiteitä ja näkökulmia Venäjän uudesta hallituksesta on tasan niin monta kuin niiden esittäjääkin. Toisten mielestä uusi hallitus on viimeinen naula taantuneisuuden pauloissa kouristelevan Venäjän arkkuun ja toisten mielestä kyseessä on varsin työkykyinen ja modernisaatio-orientoitunut hallitus.

On olemassa myös kolmas näkökulma. Useiden venäläisten politiikan asiantuntijoiden mukaan – tätä mieltä on muun muassa politiikan asiantuntija Stanislav Belkovski – eri yhteiskuntasektoreilla vallitsevat muutospaineet ovat vääjäämättömiä ja ne eivät tule toteutumaan laivaa ohjaavan kapteenin tahdosta, vaan pikemminkin siitä huolimatta. Belkovskin mukaan uuden hallituksen koostumuksella ei varsinaisesti siis ole edes merkitystä, koska muutokset ovat edessä, halusi hallitus niitä tai ei. Vaikka hallitukseksi olisi siis asetettu esimerkiksi Janajevin juntta, olisi muutos – tosin siinä tapauksessa hallitsematon ja nopea – ollut joka tapauksessa edessä.

Tästä deterministisestä lähtökohdasta huolimatta kirjoitan seuraavaksi Venäjän vastavalitun hallituksen yllätyksistä ja yllätyksettömyyksistä.

Pyrin tässä kirjoituksessani luotaamaan Venäjän uutta hallitusta koskevia vallitsevia mielipiteitä ja näkökulmia laidasta laitaan. Itse nimittäin ainakin hätkähdän aina viimeistään siinä vaiheessa, kun joku yrittää maalailla todellisuuden tulkintoja vain yhdenlaisten näkökulmien kautta: se on vähän sama kuin käyttäisi maalatessaan vain yhtä väriä ja liian paksua pensseliä. Politiikka on nimittäin Venäjälläkin vivahteikkaista, eikä vain mustaa tai valkoista.

Hallituksen valtasuhteet

Hallituksen merkittävimpien avainministeriöiden valtasuhteissa ei muutoksia juurikaan tapahtunut, joten siltä osin uusi hallitus jäi varsin yllätyksettömäksi. Jollain tasolla yllättävää on kuitenkin se, että nimitysten joukossa näkyy tällä kertaa myös pääministerin kädenjälki, mikä ei vielä kevään aikana tehdyissä arvailuissa ollut läheskään kiveen hakattu asia. Politiikantutkija Igor Buninin mukaan ministerinvalinnat ovatkin osoittaneet, että Dmitri Medvedev ei ainakaan tässä vaiheessa ole jäämässä ”tekniseksi pääministeriksi”, eli sellaiseksi, jolla ei olisi ollut käytännön vaikutusvaltaa hallituksen kokoonpanon nimeämisessä. Puhtaasti ”teknisiä pääministereitä” ovat aiemmin olleet muun muassa Mihail Fradkov ja Viktor Zubkov, muistuttaa Bunin.

Osa uusista ministereistä on noussut virkoihinsa ministeriöidensä sisältä ja uudessa hallituksessa on runsaasti entisten ministereiden varaministereitä. Uusien ministereiden joukossa on kuitenkin myös kokonaan valtakeskiön ulkopuolelta hallitukseen nousseita oman alansa ammattilaisia, mitä voitaneen pitää myönteisenä ilmiönä. Selkeästi oppositiopuolueiden edustajia ei ministeriöiden johdossa tosin nähdä vieläkään. Myöskään hallituksen muodostamisprosessi ei juuri eronnut aikaisemmista: hallituksen muodostaminen käytiin suljettujen ovien takana eikä neuvotteluista tihkunut julkisuuteen oikeastaan mitään tietoja.

Medvedevin vai Putinin hallitus?

Maanantaina nimetyssä uudessa hallituksessa on yhteensä 21 ministeriä ja seitsemän varapääministeriä. Hallitukseen tuli nimitysten myötä myös kaksi uutta virkaa: Kaukoidän asioista vastaava ministeri sekä sähköisen hallinnon kehittämisestä vastaava ministeri. Terveys- ja sosiaalikehitysministeriö jaettiin kahtia.

Useat politiikan asiantuntijat ovat kuvailleet uutta hallitusta eräänlaiseksi kompromissiksi presidentti Vladimir Putinin ja pääministeri Dmitri Medvedevin välillä. Asiantuntijoiden mukaan uudessa hallituksessa on niin Putinin kuin Medvedevinkin tukijoita tai heidän suojattejaan. Hallituksessa on myös virkamiehiä, jotka eivät ole erityisemmin kallellaan kummankaan suuntaan.

Presidentin vaikutusvalta hallitukseen säilyy ainakin kahden ”voimaministeriön” (ulko- ja puolustus-) sekä talouden sektoreilla. Selkeiksi ”putinin-miehiksi” uskaltaneen luokitella ainakin ulkoministeri Sergei Lavrov, puolustusministeri Anatoli Serdjukov, talousministeri Anton Siluanov sekä talouskehitysministeri Andrei Belousov.
– Näiden ihmisten kautta Putinilla säilyy vaikutusvalta erityisesti taloutta koskettaviin merkittävimpiin päätöksiin, kommentoi uutistoimisto RIA Novostille politiikan asiantuntija Igor Bunin.

Pääministeri Dmitri Medvedevin ”työvoitoiksi” uudessa hallituksessa voidaan puolestaan mainita ainakin varapääministerinä uudessa hallituksessa jatkava Vladislav Surkov sekä uudeksi varapääministeriksi nimettyArkadi Dvorkovitsh. Erityisesti jälkimmäisen salkusta on muodostumassa raskas, koska hänen tehtäväkseen ollaan lykkäämässä vastuuta hallituksen talouskysymyksissä.
– Dvorkovitsh sai erittäin laajat valtuudet. Hänen vastuualueensa kattaa talouden sekä energiakysymykset, joista aiemmin vastasi useampi ministeri, muun muassa Igor Setshin, kommentoi politiikantutkija Aleksei Makarkin.

Politiikan tutkimuksen dosentti Jan Vaslavski lukee puhtaasti ”medvedeviläisiksi” ministereiksi myös esimerkiksi heppoisempia salkkuja kantavat sähköisen hallinnon kehittämisestä vastaavan ministerin Mihail Abyzovin sekä tietoliikenne- ja kommunikaatioministerin Nikolai Nikiforovin. Osa asiantuntijoista huomauttaa että loppujen lopuksi nykyisessä hallituksessa on vain muutamia sellaisia ministereitä, joita voisi selkeästi kuvata joko ”putinilaisiksi” tai ”medvedeviläisiksi”.

Vaikka ministereiden kasvogalleria uudistui näyttävästi, ei sen kuitenkaan arvioida vaikuttavan hallituksen johtaman politiikan jo aiemmin asetettuihin prioriteetteihin. Sen sijaan asiantuntijat ennakoivat aiempaa suurempia ristiriitoja kahden voimakeskittymän: presidentinhallinnon ja hallituksen välillä. Pahimmat hiertymät jäänevät kuitenkin kulissien takaisiksi. Näin arvioi esimerkiksi MDM-pankin hallituksen puheenjohtaja Oleg Bjugin RIA Novostille.

Yhteiskunnallisen INSOR-instituutin johtaja Igor Jurgens puolestaan toteaa, että nykyinen hallitus on hyvä toteuttamaan aiemmin määriteltyjä linjoja, muttei kykene vastaamaan haasteisiin taloudellisten ongelmien tai yhteiskunnallisten murrosten syventyessä. Jurgens peräänkuuluttaa myös byrokratian karsimista taloudesta ja talousaspektien poistamista byrokratiasta. ”Niiden tavoitteiden toteuttamiseksi olisimme halunneet nähdä hieman toisenlaisen hallituksen”, Jurgens kommentoi. Mikäli taloudessa tai yhteiskunnassa tulee lähiaikoina eteen yllättäviä ja nopeita haasteita, jouduttaneen hallitus vaihtamaan, Jurgens arvioi.

 


Paikkansa menettäneet ministerit ja uudet nimet

Paikkansa hallituksessa joutui luovuttamaan yhteensä 14 ministeriä. Heidän joukossaan olivat muun muassa kansalaisten epäsuosiosta nauttineet sisäministeri Rashid Nurgaliev, opetus- ja tiedeministeri Andrei Fursenko sekä terveys- ja sosiaaliministeri Tatjana Golikova. KGB-taustaista Nurgalievia on kritisoitu poliisiuudistuksen epäonnistumisista sekä poliisihallinnon piirissä tapahtuneista skandaaleista. Fursenkoa on syytetty koulutusjärjestelmän rapauttamisesta ja Golikovan nimi on julkisuudessa liitetty terveydenhuoltosektorin korruptioon. Myöskään ShmatkonLevitinin tai Skrynnikinkään perään tuskin kukaan jää nenäliina kädessään vollottamaan.

Monikaan entisistä ministereistä ei kuitenkaan joudu hakeutumaan työttömyyskortistoon. Useat hallituksesta poisjääneet entiset ministerit jatkavat työtään presidentinhallinnon alaisuudessa presidentti Vladimir Putinin avustajina tai neuvonantajina. Tämän on nähty merkitsevän sitä, että vallan keskipiste olisi siirtymässä takaisin Kremliin. Tätä mieltä on muun muassa ex-talousministeri Aleksei Kudrin:
– Putinin edellisen presidenttikauden konstruktio on palannut. Luulen, että hän aikoo tulevaisuudessakin jättää kaikkien avainkysymysten ratkaisunavaimet omiin käsiinsä. Ehkäpä tosin hieman vähemmässä määrin kuin aiemmin, Aleksei Kudrin kommentoi radiokanava BusinessFM:n haastattelussa.

Asiasta on esitetty myös muita näkökulmia. Esimerkiksi RIA Novostille hallitusvalintaa kommentoinut politiikan asiantuntija Oksana Gaman-Golutvina muistuttaa, että vaikka viimeksi kuluneiden neljän vuoden aikana poliittinen päätösprosessi on kulkenut ilman ristiriitoja, on päätösprosessiin tulossa uuden hallituksen myötä mukaan useampia valtakeskittymiä.

Kehut, haukut ja suurin yllättäjä

Uudet ministerit ovat jo ehtineet herättää ristiriitaisen vastaanoton venäläisissä tiedotusvälineissä. Kommenteissa on arvioitu myönteisesti muun muassa KGB-taustaisen sisäministeri Rashid Nurgalievin korvaamista rivimiliisistä poliisikenraaliksi Moskovan poliisivoimissa uransa luoneella Vladimir Kolokoltsevilla. Uuden sisäministerin nimitystä kommentoi muun muassa Eho Moskvy –radiokanavan päätoimittaja Aleksei Venediktov:
– Minun täytyy sanoa, että tietysti Moskovan poliisilla on paljon ongelmia. Mutta esimerkiksi ne, jotka liittyvät tutkintavankiloihin, niin hänen [Kolokoltsev] ansiostaan useita ongelmia on saatu ratkaistua. Kiitos hänen ja hänen yhteystyöhalukkuutensa yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa, tutkintavankiloissa kuolee nyt aiempaa vähemmän ihmisiä, Venediktov kertoi.

Myönteiseen sävyyn on kommentoitu myös opetus- ja tiedeministeri Andrei Fursenkon korvaamista kansallisen Tiede- ja Teknologiayliopiston (MISIS) rehtorin virasta kannuksensa saaneella Dmitri Livanovilla. Monet näyttävät kiittelevän myös Veronika Skvorotsovan nimittämistä terveydenhuollosta vastaavaksi ministeriksi. Skvortsova on arvostettu neurologi ja varmasti oman alansa kovimpia asiantuntijoita uudessa hallituksessa. Skvortsovan valintaa kiitteli esimerkiksi Venäjän johtava lääkäri Leonid Roshal.

Äänekkäintä kritiikkiä on puolestaan saanut uudeksi kulttuuriministeriksi nimetty Moskovan kansainvälisten suhteiden yliopiston professori Vladimir Medinski. Hänen ministerinpestiä on joidenkin kommentaattoreiden taholta kuvattu jopa ”katastrofiksi”. Medinskiä on jo aiemmin syytetty muun muassa väitöskirjansa plagioinnista ja miehen tuore nimitys on herättänyt voimakasta kritiikkiä erityisesti kommunistien ja liberaalien keskuudessa. Esimerkiksi Venäjän Kommunistisen puolueen Ivan Melnikov on syyttänyt Medinskiä ”omituisista Neuvostoliiton historiantulkinnoista” ja oppositiojohtaja Mihail Kasjanov on puolestaan leimannut Medinskin potentiaaliseksi ”Kremlin propagandistiksi”. On myös esitetty, että Medinskillä ei olisi minkäänlaista ymmärrystä kulttuurista.

Toisaalta Medinskiä on aikakin aiemmin kiitelty hänen aktiivisesta roolistaan työstettäessä 2000-luvun puolivälissä lakimuutosta, jonka myötä kasinot ja rahapeliautomaatit ovat hävinneet Venäjältä lähes kokonaan. Medinski on tullut tunnetuksi myös vaatiessaan aktiivisesti Leninin ruumiin poistamista Punaisen torin mauseleumista. Liekö tämäkin suututtanut kommunistit.

Monien mielestä suurin yllätys uuden hallituksen nimityksissä oli vasta 29-vuotiaan Nikolai Nikiforovin nimittäminen tietoliikenne- ja kommunikaatiominiteriksi. Nikiforovista tuli nimityksen myötä Venäjän historian yksi nuorimmista ministereistä. Tatarstanista kotoisin oleva Nikiforov valmistui Kazanin valtionyliopistosta ekonomistiksi vuonna 2004 ja ehti jo 2000-luvun alkupuolella työskennellä johtotehtävissä erilaisissa Internet ja IT-alan yrityksissä. Vuonna 2005 Nikiforovista tuli Tatarstanin pääministerin IT-asioiden neuvonantaja ja vuonna 2010 mies nostettiin Tatarstanin tasavallan informaatio- ja kommunikaatioministeriksi. Nikiforovin ansiosta Kazanissa otettiin LTE-teknologiaan perustuva 80 Mb/s nopeuksinen verkkoa käyttöön jo vuonna 2010 ja tasavallan sähköiset viranomaispalvelut toimivat nykyisin tasolla, josta esimerkiksi Moskovassa vasta haaveillaan. Näiden saavutusten toistamista nuorelta mieheltä odotetaan nyt siis myös valtakunnallisella tasolla.

Nikiforovin nimitystä kommentoi venäläinen interent-guru ja oppositioaktivisti Anton Nosik seuraavasti:
– Nikolai Nikiforovin nimitys oli kuin olisi lukenut fantasiakirjallisuutta. En suostunut uskomaan asiaa ennen kuin sen Putin julisti. Nikiforov tuli hallitukseen suoraan Internetin maailmasta. Hän on kaikkien aikojen ensimmäinen ministeri, joka on luonut uransa Internetissä, heittää Nosik.

Vaikka Nikiforovin salkku saattaakin nopealla vilkaisulla vaikuttaa kevyehköltä, on sen merkitys alkanut korostua erityisesti viime vuosina, kun juuri Internetistä on alkanut muodostua merkittävä, yhteiskuntaa ohjaava ja kansalaismielipidettä muokkaava informaationkanava. Hänen edeltäjänsä Igor Shegolevin kunniaksi on tosin sanottava, ettei hän omalla kaudellaan tehnyt ainakaan mitään merkittävää Internetin rajoittamiseksi.

Yhteenveto

Tuore hallitus on siis sekoitus yllätyksiä ja yllätyksettömyyttä. Tuleeko hallituksen rooli olemaan lähinnä presidentinhallinnon käsikassara, kuten pääministereiden Fradkovin ja Zubkovin aikana, vai kykeneekö Medvedev vahvistamaan valtaansa ja haastamaan avoimesti ja näkyvästi eri voimakeskittymiä, jää vielä nähtäväksi.

Medvedevin presidentinkaudella haastamiskyvystä nähtiin ulkopuolelle vain lieviä ilmentymiä ja ainakin näennäiseen konsensukseen palattiin takaisin viime syksynä. Valtakeskittymien konsensus ei kuitenkaan viime syksyn jälkeen ole ollut niin stabiili kuin aiemmin, joten jonkinlaisia julkisia poliittisia siirtymiä mallia Prohorov ja Kudrin saatettaneen tulevaisuudessakin nähdä.

Valtapolitiikan soppaa hämmentänee myös Dmitri Medvedevin liittyminen Yhtenäisen Venäjän jäseneksi ja hänen mahdollinen puheenjohtajuutensa puolueessa. Puolueen sisällä on nimittäin tahoja, jotka eivät Medvedeviä halua puoluejohtajan roolissa nähdä ja radikaaleimmillaan tämä saattaa johtaa jopa puolueen hajaannukseen. Merkkejä tästä on nähtävissä siinäkin, että myös Vladimir Putin on viime kuukausien aikana ottanut etäisyyttä suurimpaan tukipuolueeseensa.

Venäjän nuorisoasioista vastaavan viraston johtaja ja Yhtenäistä Venäjää tukevien poliittisten nuorisojärjestöjen luojana tunnettu Vasili Jakemenko on jo kertonut suunnittelevansa uuden puolueen perustamista. Puolueesta on tarkoitus muodostaa eräänlainen Yhtenäiseen Venäjään kyllästyneiden, mutta presidenttiä ainakin pääasiallisesti kannattavien kansalaisten puolue. Jakemenko motivoi uuden puolueen perustamista sillä, ettei enää usko Yhtenäiseen Venäjään:
– En usko, että Yhtenäinen Venäjä voittaa seuraavissa parlamenttivaaleissa. Enkä myöskään usko, että puolue kykenee toteuttamaan niitä uudistuksia, joita tulevaisuuden kansalaiset kaipaavat, Jakemenko kertoi televisiokanava NTV:n haastattelussa.

Mainokset