Vielä syyskuussa kirjoitin blogissani: ” Sen jälkeen kun Putinista tuli presidentti vuonna 2000, venäläiseen todellisuuteen ovat palanneet monet neuvostoaikaiset perinteet. Ensin palasi vanha hymni, sitten vangittiin Hodorkovski ja myöhemmin kuvernöörejä alettiin nimittää ilman valitsemista. Korkein valta maassa käytännössä periytyy. Nyt kun leikitään ajatuksella, että Putin palaa valtaan vielä 12 vuodeksi, mieleen tulee helposti historiallisena kiinnekohtana Leonid Brežnev ja hänen aikansa poliittinen pysähtyneisyys. Nykyistä poliittista tilannetta on vaikeata kuvata muulla sanalla kuin poliittinen stagnaatio.

Tänään yksi asia on selvä – politiikka on palannut Venäjälle. Nykyään päivässä tapahtuu enemmän kuin viikossa vielä kolme kuukautta sitten ja asioiden kehitystä on todella mielenkiintoista seurata.  Tässä kirjoituksessa yritän poimia muutamia merkittävimpiä tapahtumia viimeisten kahden viikon ajalta.

16. tammikuuta kansalaisten protestiliikkeen epäpoliittinen segmentti perusti Venäjän nykyhistorian kannalta täysin uudenlaisen kansalaisjärjestön – Äänestäjien liiton. Äänestäjien liiton. Liitolla on 16 perustajajäsentä, joista suurin osaa nähtiin Bolotnaja aukiolla ja Saharovin valtakadulla.  Siihen kuuluvat muun muassa kuuluisat kirjailijat Boris Akunin, Dmitri Bykov, journalistit Leonid Parfjonov, Sergei Parhomenko ja Olga Romanova, blogistit Rustem Agadamov (drugoi), Ilja Varlamov, muusikko Juri Ševtšuk sekä muut yhteiskunnalliset vaikuttajat. Uusi organisaatio on rehellisten vaalien puolesta järjestettyjen mielenosoituksen jatke. Sen tarkoituksena on tulevien vaalien valvominen sekä vaalitarkkailijoiden valmentaminen.  Samoja tavoitteita on Aleksei Navalnyin uudella projektilla Rosvybory.

Äänestäjien liitolla ei ole poliittisia päämääriä. Se ei aio tukea mitään puolueita tai yksittäisiä ehdokkaita. Osa jäsenistä on alusta lähtien ilmoittanut, että he lähtevät järjestöstä heti, mikäli sen toiminta politisoituu. On kuitenkin jo nyt selvää, että jollakin tasolla liiton toimintaa väistämättä törmää politiikkaan, silla yllä mainittujen henkilöiden vaikutus protestiliikkeen keskuudessa on erittäin suuri.

 18 tammikuutta Vladimir Putin tapasi venäläisten tiedotusvälineiden edustajia, jossa hän ilmoitti, että hän on valmis vuoropuheluun Äänestäjien liiton Boris Akuninin ja Dmitri Bykovin kanssa. Putin vastasi Eho Moskvy Radioaseman päätoimittajan Aleksei Venediktovin kysymykseen. Mielestäni suomalainen media uutisoi tapahtuneen synkästi kertoen Putinin raivostuneen radioasemalle. Todellisuudessa Putinin kritiikki ja oppositio eivät liittyneet toisiinsa. Kritiikkiä aiheutti radioaseman asiantuntijoiden suhtautuminen Yhdysvaltojen ohjustorjuntajärjestelmään Euroopassa. Itse Venediktov totesi olevansa loukkaantunut huomautuksesta. Mielenkiintoisinta tässä keskustelussa mielestäni ei kuitenkaan ollut tämä tapaus, vaan Putinin outo, ehkä jopa rasistinen toteamus Boris Akuninin (Grigori Tshartishvilin) etnisestä taustasta.  Putin kertoi pitävänsä Akuninin kirjoista ja sen jälkeen ehdotti, että kirjailijan protestimieli saattaa, johtua siitä, että Akunin on etninen georgialainen – ehkä hän vastustaa vuoden 2008 Venäjän ja Georgian välistä sotaa… Tämä täysin naurettava argumentti osoittaa, että ennen presidentinvaaleja maan korkein hallinto vieläkin yrittää hankkia poliittisia pisteitä melkein neljän vuoden takaisella konfliktilla.

17. tammikuuta jo vuosia nuorisopolitiikasta vastaava ja Naši liikkeen ideologinen johtaja Vasili Jakemenko on antanut pitkän haastattelun suositulle verkkolehdelle Lenta.ru. Haastattelussaan Jakemenko syyttää Venäjän presidenttiä Dmitri Medvedevia joulukuussa pidetyistä mielenosoituksista.   Hän kertoo, että viime vuosina on puhuttu paljon vapauksien lisäämisestä, mutta vähän on tehty. Politologi Matvei Ganapolskin mukaan  tällainen törkeä isku vielä vallassa olevaa presidenttiä vastaan saattaa tarkoittaa nuorisopolitiikan tulevaa muutosta ja ehkä Naši -projektin loppua sellaisenaan, kuin se on tänä päivänä. Ganapolski ei myöskään poissulje vaihtoehtoa, jonka mukaan Jakemenko aloittaa oman presidenttikampanjan kuuden vuoden kuluttua.

Suuret katumielenosoitukset ovat osoittaneet, että viime vuosina harjoitettu nuorisopolitiikan konsepti on epäonnistunut täysin. Naši -liikkeen tärkeimpänä päämääränä on alusta asti ollut ns. oranssivallankumous skenaarion estäminen, nuorison houkutteleminen riveihinsä ja opposition kuristaminen kaiken keinoin. Jakemenkon sanat poliittisista vapauksista eivät vastaa Putin-nuorten käytännön toimintaa ja periaatteita. Nuorisopolitiikan tulevan muutoksen puolesta myös puhuu Kremlin pääideologi Vladislav Surkovin lähtö. Nuorisoliikkeiden ylläpitäminen on melko kallista touhua. Viime vuonna Putin-nuoret saivat valtion budjetista 200 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Luulen, että uuden vaalilain voimaan tuloon myötä Naši -liike muuttuu puolueeksi. (Jos joku ei ole asiasta kuullut, duumaan tuli Medvedevin lakialoite, joka mahdollistaa uusien puolueiden rekisteröimisen täysin uusilla säännöillä). Ja jos nuorisoliikkeiden kohtalo on vielä epäselvä, toisen Surkovin projektin loppu on jo tosiasia. Oikea asia -puolue, jota Mihail Prohorov johti elokuu-syyskuussa eliminoidaan jo lähiaikoina.

Viime viikolla on myös tapahtunut kaksi skandaalia, joista puhutaan edelleenkin. Moskovaan on saapunut uusi Yhdysvaltojen suurlähettiläs Michael McFaul, joka tapasi joukon ulkoparlamentaarisen opposition ja Oikeudenmukaisen Venäjän edustajia. Valtionkanavien avulla asiasta tehtiin skandaali, oppositiota syytettiin salajuonittelusta, ja McFaulia kuvattiin ns. värivallankumousten asiantuntijana. Suomalaiseen korvaan vierailu suurlähetystössä voi kuulostaa ihan tavalliselta asialta, mutta Venäjän kontekstissa se oli hyvin lyhytnäköistä ja nykyisessä poliittisessa tilanteessa tyhmää. Jokaiselle poliitikolle pitäisi olla selvää, että 90 prosenttia venäläisistä suhtautuu ”asiointiin” Yhdysvaltojen lähetystössä negatiivisesti. Vladimir Zhirinovski on käyttänyt tapahtunutta ahkerasti debateissa Oikeudenmukaisen Venäjän ehdokasta Sergei Mironovia vastaan.

Toisen skandaalin päähenkilöt ovat mielenosoitusten poliittisen segmentit johtohahmot Oikeudenmukaisen Venäjän Gennadi Gudkov ja rekisteröitymättömän PARNAS -puolueen yksi perustajista Vladimir Ryzkov.  Miesten keskustelua salakuunneltiin ja puheet kahvilassa vuodettiin Internetiin. Vaikka keskustelussa olikin mielenkiintoista juonittelua, jätetään ” likapyykin kaivaminen” toisten tehtäväksi.  Merkittävintä mielestäni on se, että kompromettoiva materiaalin julkaisemisesta on tullut viime aikoina ihan tavallista. Ensin hakkeroitiin Aleksei Navalnyin ja Golos -järjestön sähköpostit, sitten julkaistiin Boris Nemtsovin yksityiset puhelut, ja nyt jopa videot. Yksi asia on aikalailla selvä, että yksityisen keskustelun nauhoittaminen varsin meluisassa kahvilassa pystyvät suorittamaan ainoastaan ammattilaiset. Huolestuttava, että nämä ammattilaiset eivät toimi valtion turvallisuuden hyväksi, vaan ”juoksevat” yksityisten oppositiopolitiikkojen perässä.

Vladimir Ryzkovista puhuen, voisin vielä mainita, että tällä viikolla hän ja hänen puolue (Venäjän republikaaninen puolue), joka on aiemmin saanut tukea Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta, voitti myös Venäjän korkeimmassa oikeudessa. Tämä tarkoittaa, että puolueen eliminointi Venäjän tuomioistuimen päätöksellä vuonna 2007 on mitätöity.  Jos oikeusministeriö ei 14 päivän aikana tee valitusta päätöksestä, Venäjän poliittiselle kartalle ilmestyy uusi virallinen puolue. Eho Moskvy -radiokanavan haastattelussa Ryzkov mainitsi, että jos kaikki menee hyvin, puolueen nimi muutetaan PARNAS:ksi (Kansan vapauden puolue), ja näin hänen, Nemtsovin ja Kasjanovin demokraattisen liittouman asema vihdoin virallistetaan.

Advertisements