Surkov, Prohorov, Putin

Venäjän politiikassa on eletty viimeiset kaksi päivää tämän vuoden jännittävimpiä hetkiä.  Tapahtumien kulku muistuttaa urheilun tekstilähetystä, sillä joka kymmenes minuutti verkkoon valuu uutta informaatiota erilaisista lähteistä. Olen mielenkiinnolla seurannut tapahtumien kulkua, josta nyt yritän kertoa.

Tiistaina 13.9. verkkolehti Gazeta.ru ilmoitti omiin ”nimettömiin” lähteisiin viitaten, että keskiviikon Oikea asia -puolueen kokouksessa, nykyinen puoluejohtaja Mihail Prohorov voi tulla syrjäytetyksi. Kokouksessa esitettiin Prohorovin tiimin työn aiheuttaneen tyytymättömyyttä niin puolue-elämässä, erittäin vaikutusvaltaisessa Venäjän presidentinkansliassa kuin alueosastojenkin tasolla. Samana iltana itse Prohorov julkaisi blogissaan uuden version puolueensa manifestista.  Manifestissa Prohorov ehdotti Venäjän poliittisen järjestelmän uudistamista. Hän muun muassa vaati, että maan hallitus muodostettaisiin vaalitulosten perusteella ja että kuvernöörit valittaisiin vaaleissa ilman nimittämistä. Erikoista on se, että tämä teksti tuli julkiseksi vasta sen jälkeen, kun tieto mahdollisesta vallankaappauksesta julkaistiin.

Prohorovin sanojen mukaan keskiviikon olisi pitänyt olla varsinaista kokousta valmisteleva päivä, joten hänen olisi pitänyt saapua paikalle vasta torstaina. Myöhemmin hän myös kertoi, että oli pyytänyt Andrei Dunaevia siirtämään kokouksen avaamista puhelimitse.  Kuitenkin puoluekokous avattiin ilman Prohorovin läsnäoloa juuri keskiviikkona. Kokouksen vetäjänä toimi puolueen toimeenpanevan komitean puheenjohtaja Andrei Dunaev.  Dunaevin ehdotuksesta puoluekokouksessa valittiin valtuutus- sekä valvontakomission jäsenet.  Tämän jälkeen Dunaev julisti tauon torstaihin asti. Tämän toimenpiteen myötä kontrolli puolueessa on käytännössä siirtynyt Prohorovin vastustajille, sillä Prohorovin kannattajat eivät päässeet yhteenkään tärkeään kokouksen työelimeen. Molempaan komissioon valittiin pelkästään Andrei Dunaevin ja Andrei Bogdanovin kannattajia, mikä merkitsi, että he saattoivat laskea valtuutettujen äänimääriä miten lystää.  Alla on videopätkä, jossa Prohorovin kannattajat, mm. tunnettu journalisti Aleksandr Ljubimov yrittävät päästää mandaattien laskentatilaisuuteen.

Myöhemmin Twitteriin valuivat viestit paikan päältä, että kokoukseen osallistuvat delegaatit, joiden ei olisi pitänyt edes olla siellä. Yllä olevassa videossa näkyy tilanne, kun Bogdanov oli lukemassa puolueen alueosantojen kokoukseen lähetettyjen valtuutettujen edustajin nimiä ja saalista kuuluivat huudot: ”Häpeä!”.  Osa edustajista oli siis paikan päällä korvattu tuntemattomilla henkilöillä saadakseen enemmistön Prohorovin vastustajille.  Tunti tunnilta verkkoon tuli lisää informaatiota. Osa delegaateista kertoi, että heitä painostettiin niin kotipaikkakunnassa kuin myös Moskovassa. Joitakin kuulemma vietiin presidentinkansliaan suoran lentokentiltä.  Prohorov kirjoitti twitteriinsa seuraavaa:

”Произошел, по сути, захват съезда. Отдельные члены партии формируют нелегитимные рабочие органы”

”Käytännössä tapahtui kokouksen kaappaus. Puolueen yksittäiset jäsenet muodostavat ei-legitiimejä työelimiä”.

Myöhemmin verkkoon tuli tieto, että Prohorov aikoo julistaa eroamisesta puolueesta pienimuotoisessa lehdistötilaisuudessa kello 17.00 Moskovan aikaa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Lehdistötilaisuudessa Prohorov kutsui tapahtunutta vallankaappausyritykseksi ja jopa nimesi yhden Kremlin verkamiehen – Radij Habirov, joka hänestä johti tätä ”operaatiota”.  Sitten Prohorov julkisesti allekirjoitti käskyn, jolla hän erotti ”kapinallisia” puolueesta.  Bogdanov ja kumppanit olivat kuitenkin eri mieltä ja ilmoittivat, että Prohorovilla ei ole valtuuksia tähän.  Puoluekongressi on jo nimittänyt Bogdanovia valtuuskomission puheenjohtajaksi ja kokous on jo virallisesti aloittanut toimintansa. Keskiviikon tapahtumat päättyivät siihen, että Aleksandr Ljubimov kertoi, että torstaina Prohorov aikoo pitää vakavan puheen Akatemian talossa ja palauttaa vallan itselleen. Dunaev taas ilmoitti, että on olemassa vain yksi laillinen kokous, ja se pidetään Kansainvälisen kaupan keskuksessa.

Surkov, Putin

Torstaina pidettiin kaksi kokousta eri paikoissa. Kuitenkin ennen kun siirrymme näihin tapahtumiin, kerron lyhyesti verkkoon tulleesta tiedosta, että puoluekokouksen aattona Prohorov on tavannut Venäjän presidentin apulaiskansliapäällikön Vladislav Surkovin. Tapaamisessa Prohorov ja Surkov muka pääsivät sopimukseen, että puoluekokouksessa puolueesta erotetaan ”Kaupunki ilman huumeita” järjestön johtaja Evgeni Roizman, jonka Prohorov omalla päätöksellään lisäsi puolueensa vaalilistaan. Monien mielestä Roizman on hyvin ristiriitainen hahmo: hän on istunut vankilassa mm. ryöstöstä, saanut syytteen vihan lietsomisesta etnistä ryhmää vastaan ja sekaantunut skandaaleihin. Vuonna 2004 Roizman äänestettiin kansanedustajaksi duumaan. Koska Prohorov lupasi Roizmanille, ettei hän ”luovuta” miehestä, hän sai Surkovilta vaihtoehdoksi lähteä puolueesta, mikäli toimenpidettä ei suoriteta. Lähteen mukaan Prohorov on rikkonut sopimuksen.  Nezavisimaja Gazeta arvioi Surkovin Venäjän neljänneksi vaikutusvaltaisimmaksi poliitikoksi, vaikka uskoisin, että valtaenemmistö venäläisistä ei edes koskaan kuullut miehen nimeä. Häntä mm. kutsutaan Venäjän politiikan ”harmaaksi kardinaaliksi” ja Kremlin pääideologiksi.

Torstaiaamuna, omassa kokouksessa, johon saapui mm. Alla Pugatšova, Prohorov ilmoitti, että edellisen päivän kokoustuloksia on falsifioitu ja Oikea asia -puolue on asettanut itsensä huonoon valoon. Sitten hän kehotti kannattajiaan lähtemään Kremlin nukkepuolueeksi nimittämästään kokoonpanosta ja ilmoitti aikovansa perustaa uuden poliittisen liikkeen.  Hän myös kertoi, että:

”В нашей стране есть кукловод, который приватизировал всю политическую систему. Это Сурков

”Maassamme politiikassa on olemassa ”nukkemestari”, joka on yksityistänyt koko poliittisen järjestelmän… Minä aion tehdä parhaani saadakseen Surkovin eroamaan, ja vasta sen jälkeen oikea politiikka alkaa”.

Nämä sanat yleisö vastaanotti aplodeilla. Prohorov myös kertoi, että hän aikoo vaatia puolueeseen sijoitettujen rahojen palauttamista (huhujen mukaan yli 30 milj. dollaria). Venäjälle on ominaista, että mikään suurista tv-kanavista tai valtiollisista uutistoimistoista ei mainitut Prohorovin sanoja Surkovista.

RIA Novosti / Ilya Pitalev

Samaan aikaan tapahtuneessa Prohorovin vastustajin kokouksessa hänet onnistuneesti erotettiin puolueesta. Kaikki suuremmat mediakanavat olivat läsnä nimenomaan tässä kokouksessa.

Sillä onko Prohorov lähtenyt itse vai onko hänet potkittu ulos, ei enää ole mitään merkitystä. Pääasia on se, että Venäjä menetti tulevissa duuman vaaleissa viimeisen vaihtoehtopuolueen ja samalla nämä vaalit menettivät oikeutuksensa monien silmissä. Nyt voidaan enää pohtia, odottaako Prohorovia Mihail Hodorkovskin kohtalo.

– polit.ru

– gazeta.ru

Mainokset