Vladimir Putin (170cm), Mihail Prohorov (204cm)

Maanantaina 16. toukokuuta miljardööri ja sijoitusyhtiö Onexim-groupin omistaja Mihail Prohorov vahvisti huhut siitä, että hän suunnittelee vakavasti siirtymistä politiikkaan. Newru.com:in mukaan 46-vuotias Prohorov on jopa valmis jättämään liiketoimensa, jotka vuonna 2009 tekivät hänestä Venäjän rikkaimman miehen.   Huhtikuun tietojen mukaan Prohorov sijoittui Forbesin listauksessa kolmannelle sijalle arviolta noin 18 miljardin dollarin omaisuudellaan. Alla olevasta listasta voidaan huomata, että taloustaantumasta huolimatta kaikki kärkikymmenikössä olevat ns. oligarkit onnistuivat rikastumaan.  Kaiken kaikkiaan miljardöörien määrä Venäjällä on lähes kaksinkertaistunut viimevuotisesta 62:sta tämänvuotiseen 101:een. Rikkain nainen on edelleen Moskovan entisen pormestarin Juri Lužkovin vaimo Elena Baturina.  Hänen omaisuutensa on kuitenkin huomattavasti pienentynyt sen jälkeen, kun hänen miehensä sai vihdoin potkut oltuaan melkein kymmenen vuotta kaupungin johdossa.  Baturina on sijalla 77  arviolta 1,2 miljardin dollarin omaisuudellaan.

Oikea asia -logo

Poliitikon uransa Prohorov aikoo aloittaa siirtymällä Oikea asia -nimisen (Pravoe delo) puolueen johtoon. Miehen tavoitteena on tehdä puolueesta joulukuun parlamenttivaaleissa maan toiseksi suurin, sillä kaikki tietävät jo nyt mistä puolueesta tulee suurin. Oikea asia -puolue muodostettiin marraskuussa 2008 kolmen pienen oikeistolaisen puolueen yhteenliittymästä. Vuoden 2007 vaaleissa nämä puolueet – SPS, DPR ja Kansalaisvoima –saivat yhteensä vain vähän yli 2 % äänistä, kun äänikynnys duuman vaaleissa on 7 %.  Tähän asti puolue on käyttäytynyt varsin maltillisesti, eikä se ole aiheuttanut nykyiselle johdolle minkäänlaista päänvaivaa. Monet tosin veikkaavat, että Prohorovin nosto poliittiselle areenalle on hyvin suunniteltu askel duuman puoluekartan monipuolistamiseksi.  Huhujen mukaan Prohorov nimittäin kävi ilmoituksensa aattona Kremlissä sopimassa asiasta sekä Putinin että Medvedevin kanssa.

Boris Nemtsov, yksi vielä rekisteröitymättömän Kansan vapauspuolueen keulahahmoista, on sitä mieltä, että Prohorovin tulon myötä mitään ei muutu ja Oikea asia tulee tulevaisuudessakin olemaan Kremlin puolue, joka luotiin kansan huijaamiseksi.  Mihail Kasjanov, entinen Venäjän pääministeri vuosina 2000–2004 ja toinen saman puolueen perustajista puolestaan sanoo, että Oikea asia -puolueen tarkoituksellinen profiilin nostaminen on ainoastaan yritys imitoida poliittista kilpailua ja lännen nenästä vetämistä.  On myös näkemyksiä, joiden mukaan Oikea asia -puolueesta voi Prohorovin avulla kehittyä duumassa liiketoiminnan intressien asianajaja.  Marraskuussa 2010 Prohorov on muun muassa ehdottanut eläkeiän nostamista ja siirtymistä 60-tuntiseen työviikkoon.

Vladimir Ryzhkov, Mihail Kosjanov, Boris Nemtsov, Vladimir Milov

Edellä mainitun lisäksi näen itse tällä toiminnalla ainakin kolme seuraavaa päämäärää:

  1. Oikea asia -puolueen vahvistuminen vaaleissa syö ääniä muilta oppositiohenkisiltä oikeisto-liberaaleilta puolueilta, kuten päivä päivältä tukijoita saavalta Kansan vapauspuolueelta.
  2. Oligarkin tarkoituksellinen nostaminen politiikkaan osittain legitimoi Mihail Hodorkovskin tuomiota.  En nyt ota kantaa oliko hänen oikeusprosessinsa ainoastaan poliittinen vai ei, mutta näin vallanpitäjät voivat osoittaa, että kyllä uusrikaskin voi osallistua korkean tason politiikkaan, kunhan pelaa sääntöjen mukaisesti.
  3.  Kolmas ja mielestä tärkein päämäärä: Uskallan veikata, että Prohorovin tulo puolueeseen on vasta alkua, ja todellisena tarkoituksena on luoda pohja Dmitri Medvedevin presidenttiehdokkuudelle maaliskuussa 2012. Olen siis varma, että Vladimir Putin lähtee presidenttikisaan Yhtenäisen Venäjän kandidaattina, mutta jos hänelle ei luoda todellista kilpailua tai ehdokkaita taas tulee olemaan liian vähän, vaaleja on vaikea pitää legitiiminä. Medvedevin mukaantulo vaaleihin korjaisi välittömästi tilannetta ainakin kansainvälisen yhteisön silmissä. Haluaisin vielä muistuttaa, että 31. joulukuuta 2008  voimaan tulleen perustuslakiuudistuksen mukaan presidentti valitaan vuoden 2012 vaaleissa ensimmäistä kertaa kuusivuotiskaudelle entisen neljän vuoden sijasta.
Mainokset