Leena Liukkonen kertoi blogissaan mielenkiintoisesta tapahtumasarjasta venäläisen sosiaalisen verkkosivuston VK (VKnontakte) ja sen perustajan Pavel Durovin ympärillä. Sivusto on joutunut tämän kuukauden aikana erityisen huomion kohteeksi. Ensin Novaja Gazeta väitti, että Vkontakte on luovuttanut käyttäjätietoja turvallisuuspalveluille sekä tehnyt yhteistyötä presidentin hallinnon kanssa. Durovin on myös väitetty olleen osallisena liikenneonnettomuudessa, jossa valkoinen Mersu törmäsi liikennepoliisiin. Durov on kuitenkin korostanut, kuten monesti aiemminkin, ettei aja autoa vaan käyttää metroa. Vaikka Durov on nähty kyseisen auton vieressä kesäkuussa 2012, Mersu ei ilmeisesti ole hänen. Pietarin liikennepoliisin johdon mukaan hän ei ollut autossa, mutta häntä kuullaan kolarin tutkinnassa todistajana. Durovin kotiin tehty etsintä herättää myös kysymyksiä, koska tutkinta tehtiin juuri ennen kauppoja, joissa kaksi merkittävää osakkeenomistajaa myivät 48 prosenttia Vkontakten osakkeista. Niin tai näin, Vkontakte on yksi Venäjän…
