Moskovan elokuun 1991 vallankaappaus – Puttšin epäonnistuminen | osa 5/5
Mihail Kurvinen
Kirjoitettu syyskuu 6, 2012
Muistelmissa esitetyt vallankaappauksen epäonnistumiseen vaikuttaneet syyt voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat hätätilakomitean johtajien henkilökohtaiset ominaisuudet ja heidän haluttomuutensa ottaa vastuu mahdollisista uhreista. Toiseen ryhmään kuuluvat aktiivisen vastarinnan toiminta ja demokratian rooli. Ja kolmanteen ryhmään kuuluvat usein esitetyt huhut armeijan tottelemattomuudesta. Hätätilakomitealla ei ollut johtajaa Jeltsin arvostelee hätätilakomitean jäsenten psyykkisiä ominaisuuksia. Hänen mukaansa – vaikka he olivat todella hyviä ammattilaisia ja asiantuntijoita – ”jokaisella heistä oli pieni persoonallisuushäiriö, jonkinlainen poikkeama käyttäytymisessä, ajattelussa tai psykologiassa. Tällä varsin pitkälle menevällä väitteellä on nähdäkseni selviä poliittisia päämääriä. Ottaen huomioon, että hätätilakomitean jäsenet eivät saaneet tuomioita, Jeltsin ilmeisesti pyrkii vaikuttamaan yhteiskunnalliseen mielipiteeseen. Jeltsinin mukaan vallankaappaus epäonnistui heti alussa, kun Gorbatšovin luokse lähettiin liian heikko delegaatio. Toisaalta hätätilakomitealla ei ollut johtajaa tai sellaista henkilöä, johon kansa olisi…
