Venäjän hallitusta ja oppositio sovitellaan samaan pöytään. Neuvotteluja pohjustanut järjestelytoimikunta kokoontui keskiviikkona. Toimikuntaan kuuluvat muun muassa Venäjän entinen pääministeri Mihail Kasjanov, politologi Georgi Satarov ja ihmisoikeusaktivisti Ljudmila Alekseeva. Toimikunta hyväksyi keskustelujen pohjaksi entisen talousministeri Aleksei Kudrinin aloitteen hallinnon ja opposition neuvotteluista. Neuvottelujen periaatteet ja ehdot on määrä ilmoittaa Kudrinille kahden päivän kuluessa. Kudrin piti jouluaattona järjestetyssä mielenosoituksessa Moskovan Saharovin valtakadulla puheen, jossa hän ehdotti itseään eräänlaiseksi sovittelijaksi mielenosoittajien ja hallituksen välisen vuoropuhelun helpottamiseksi. Vedomosti-lehden mukaan Kudrin tapasi pääministeri Vladimir Putinin mielenosoituksen aattona 23. päivä joulukuuta. Putin täsmensi lehdistöä tavatessaan, että entinen valtiovarainministeri Kudrin teki itse päätöksensä mielenosoitukseen osallistumisesta. ”En ole lähettänyt hänet, hän meni itse. Hän on iso poika”, Putin sanoi. Pyöreän pöydän ensimmäinen istunto järjestetään 26. tammikuuta 2012. Järjestelytoimikunnan yhteisymmärryspöytäkirjan ja vetoomuksen ovat…

